sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kuinka huijata mies tekemään aloite

Edellisessä tekstissä pohdittiin ystäväni ihastusta ystävämieheen ja mahdollisia seurauksia. Selvää siis on, että rakas jääräpäinen ystäväni ei aio tehdä aloitetta.


Kuinka siis huijata mies tekemään aloite ja selvitä mahdollisesta awkward- hetkestä?  

Pohdimme asiaa pitkään, kunnes ehdotin kokeilemaan seuraavanlaista toimintaa:

1. Jos joskus juttelet miehen kanssa esim. facebookissa, tekstareilla tai jopa melkein vanhanaikaisesti puhelimessa tai kasvotusten (jolloin vaikeusaste tietysti nousee, suosittelen siis jotain laitetta väliinne ja mahdollisuuden pohtia vastauksia rauhassa) kannattaa hieman valitella päivän tylsyyttä ja ihastella mahdollisuuksien mukaan hyvää säätä.

2. Laita ilmoille ajatus tähän tyyliin:  
Voisi lähteä vaikka käymään kahvilla jossain terassilla kun on niin hieno ilma! 
Tämä EI ole pyyntö treffeille, eikä edes kahville. Tämä on toteamus asiasta mitä voisi tehdä, joko yksin tai jonkun kanssa. Mies joko tarttuu syöttiin, tai sitten ei. Lisäksi tässä sinä et häviä, koska vastuu on kokonaan miehellä. 

A -  Mies voi siis tarttua syöttiin, ja ehdottaa jos vaikka sitten kävisi siellä rantakahvilassa. Menette sinne kumpikin ystävinä, eivätkä ne ole treffit vaan loistava hetki tutustua kerrankin kahdestaan toisiinne ilman muun kaveriporukan läsnäoloa.

B - Mies innostuu ajatuksesta, mutta ehdottaa sitten muitten kavereiden mukaan ottamista. Sinä tietenkin suostut siihen, koska tämä ei ollut mikään treffi- pyyntö. Teillä on varmasti joka tapauksessa mukava päivä isommalla porukalla.

C - Mies vastaa viestiisi toisella toteamuksella, esim. Mene ihmeessä, ilma on tosiaan kuin morsian! Et häviä mitään, sillä tämähän ei ollut torjunta koska treffipyyntöä ei koskaan esitetty. Jos mies havaitsee tässä pienen vihjauksen, ajatus saattaa jäädä itämään miehen päähän ja jossain vaiheessa tämä saattaa jopa pyytää sinut ulos. Jos mies ei kiinnostu, ja ottaa asian puheeksi voi aina todeta että olisit halunnut mennä koko kaveriporukan kesken. 

D - Mies innostuu ajatuksesta ja tapaatte kahvilassa. Jos hän ihmettelee mikset kutsunut ketään muita, voit vastata luulleesi että hän kutsuu ihmiset, koska hän päätti paikankin. Jos kahden kesken on liian ahdistava olla, voitte kutsua muut kaverit äkkiä seuraanne. 

Sinä et siis häviä mitään! Itse olen myös suuri ystäviin ihastuja koska ihastun todella paljon ihmisten persooniin. Ulkonäkö on myös tärkeää ainakin alkuvaiheessa, mutta rakastan erilaisia persoonia. Mutta on sitä myös monta ystäväsuhdetta tämän takia mennyt myös pilalle. Asioilla on aina kaksi puolta.

Naisten on hyvä pohtia asioita keskenään, vertaistuki on loistavaa terapiaa! Kuitenkin turhaa lietsomista pitäisi välttää... itse kenenkin. 


4 kommenttia:

  1. Tuo voisi jopa toimia! :D

    VastaaPoista
  2. Itse olen ajatellut tehdä yhden mukavan miehen suhteen niinkin suoran siirron, että aion kertoa hänelle, että pidän häntä todella mukavana ihmisenä ja minusta olisi mukava tutustua paremmin. Jos hän haluaa joskus nähdä, suostuisin kyllä. Tällöin pallo jäisi tälle miehelle ja minä voin olla rauhssa. :) Sitten se jää miehestä kiinni, tapahtuuko jotain vai ei.

    VastaaPoista
  3. Nimeni on LISA ja olen USA: sta, haluan käyttää tätä tilaisuutta kiittää suurta Agadagaa, joka todella teki elämäni miellyttävän tänään. Tämä loistava mies, tohtori Agadaga toi ihana mieheni takaisin minulle, minulla oli kaksi kaunista lasta minun aviomies, noin neljä vuotta sitten, minä ja mieheni ovat olleet yksi riita tai toinen, kunnes hän lopulta jätti minut yhdelle nuorelle naiselle. Tunsin, että elämäni on ohi ja lapset luulivat, etteivät he enää näe isäänsä. vahva vain lapsille, mutta en voinut hallita tuskaa, joka pahoinpitelee sydämeni, sydämeni oli täynnä surua ja tuskaa, koska olin todella rakastunut mieheni kanssa. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivovat aina, että hän tulee takaisin minulle, kunnes jonain päivänä tapasin hyvän ystävänni, joka oli myös sellaisessa tilanteessa kuin minä, mutta hänen ongelmansa oli hänen entinen poikaystävä, jolla hänellä oli ei-toivottu raskaus ja hän kieltäytyi ottamasta vastuuta ja hylkäsi hänet. Hän kertoi minulle, että minulla oli pieni tapaus ja että en olisi syytä huoleen siitä ollenkaan, joten kysyin, mikä oli ratkaisu ongelmalleni ja hän antoi minulle tämän suuren miehen. sähköpostiosoite.Olen epäilevä, jos tämä mies oli ratkaisu, otin yhteyttä tähän suuriin ihmiseen ja hän kertoi minulle, mitä tehdä ja minä teen heidät kaikki, hän sanoi minua odottamaan vain 72 tuntia ja että mieheni tulee ryömimään hänen polvilleen vain anteeksiantoa varten, joten minä uskollisesti tehin mitä tämä suuri mies pyysi minulta ja varmasti 72 tunnin kuluttua hän oli takaisin minulle jälleen yhteyttä Agadaga apuun tänään agadagaspiritualhome@gmail.com

    VastaaPoista