Jos kuuntelet tätä kappaletta samaan aikaan kun luet tekstiä, siitä tulee aika dramaattista. Mutta se on vain hyvä. Dramaqueen kunniaan.
Olipa kerran nuori ja kaunis ja tyhmä Milja Joanna. Oli teinikesä, ihanan lämmin ja kuuma. Alasti polskuteltiin vedessä, istuttiin tuntikausia nurmikolla pää toisen sylissä ja pussailtiin auringonlaskun aikaan. Miten sitä jaksoikin pussailla niin paljon?
Sitten Milja Joanna alkoi ajatella.
Virhe numero yksi.
Entä jos tästä tulisikin muuta kuin kesäromanssi? Olimme olleet kavereita sitä ennen ja meillä on sama ystäväpiiri. Mies kuorsaa, entä jos en saa nukuttua seuraavaan kymmeneen vuoteen? Ahdistus. Mutta hei, mehän muutetaan kesän jälkeen opiskelemaan eri kaupunkeihin. Ei siis mitään hätää, kesäromanssi tämä olkoon. Ah.
Virhe numero kaksi.
Kappas. Pääsin opiskelemaan sittenkin samaan kaupunkiin kuin mies. Upsista. Vähän kyllä ahdistaa, mutta asiat kyllä menevät eteenpäin omalla painollaan.
Näimme yhden kerran sinä syksynä. Jotenkin ajattelin, että mies kysyy ulos, mies ajatteli toisin päin. En enää tarkalleen muista puhuimmeko siitä, ettei suhteella ole tulevaisuutta. Minä en sitä ainakaan meille nähnyt. Yhteydenpito vain katkesi ja ajattelin sen olevan siinä. Oli koulu ja työ ja oltiin niin kiireistä että.
Tuli seuraava kesä. Vanha suola hieman janotti. Piti ottaa yhteyttä ja sitten nähtiin. Mies oli vähän outo ja oli hänellä jo uusi tyttö kainalossa. Olin oikeasti onnellinen heidän puolestaan. Silti jokin miehen käytöksessä jäi vaivaamaan.
Tuli syksy. Laitoin viestiä, haluaisiko mies nähdä. Olisi kiva kuulla kuulumiset. Vastaus oli tyly eikä jättänyt paljon tilaa arvailulle. Miehestä oli parempi, jos emme näkisi. Satutin häntä, kuten muutkin naispaholaiset ja hän haluaa nyt kasata ajatuksensa. En tiennyt, että olin vahingossa loukannut miestä todella syvästi. Olin ajatellut, että suhde vain kuoli pois.
Niin emme pitäneet yhteyttä moneen vuoteen. Kunnes vähän aikaa sitten lopetin suhteen Miehen kanssa ja olin allapäin. Mietin, ovatko kaikki miehet tuollaisia pikku sikoja ja muistin hyvät hetkemme hänen kanssaan, ihanan kesäromanssin. Sen naiivin ja nuoren intohimon. Laitoin hänelle viestiä, peläten yhtä tylyä vastausta. Sitä ei tullut, mies oli mukava ja päätimme lähteä kahville.
Mies perui tuntia ennen. Ei siinä mitään, sanoin että ilmoittaa kunhan tietää seuraavan päivän mikä käy.
Sitä ei koskaan tullut.
Muutama päivä sitten mitta paloi kaikkiin miehiin. Ensin huomaan facebookista, että Mies seurustelee. Vaikka piti saada olla niin yksin että tuitui vaan. Sitten tinderissä joku tollo aukoo päätään. Ystävät ympärillä parisuhteilee. Meni hermo siihen, että joku kesäromanssi edelleen kiukkuaa monen vuoden takaisesta, vaikka kaipaan häntä myös ystävänä.
Laitoin hänelle viestiä viimeisen kerran.
Juttelimme ensin liibalaaba-juttuja ja lopuksi totesin, että jos sinä haluat nähdä niin laita viestiä. Minusta olisi mukava nähdä, mutta ymmärrän jos et halua. Tämä on viimeinen kerta kun kysyn, en sitten enää häiritse sinua.
En ole niitä tyttöjä, jotka kerjäävät miehiä takaisin.
Haluaisin vain tietää mitä sinulle kuuluu. Miten onnistuin tietämättäni loukkaamaan sinua niin paljon, ettet monen vuoden jälkeen pysty katsomaan minua silmiin. Miten minulla voi olla sellainen valta?
Hän ei vastannut.
Monesti olen miettinyt, miksi pilasin sen? Mutta ehkä meitä ei vain ole tarkoitettu yhteen.