torstai 11. syyskuuta 2014

Arpa on heitetty

Arvonta on suoritettu.

Sen suoritti lahjomaton ja puolueeton tietokoneohjelma.

1. Palkinto menee Athenalle.

2. Palkinto menee eräälle anonyymille lukijalle, joka osallistui arvontaan sähköpostin kautta. 


Ilmoitan heille myös henkilökohtaisesti!

Lisäksi on pienet "yllätyslahjat" kolmanneksi ja neljänneksi tulleille. Toinen on maruska ja toinen myös sähköpostin laittanut henkilö. 
He saavat joko toivepostauksen tai kirjoittaa oman postauksen yms. jonka julkaisen täällä! 

PALJON ONNEA KAIKILLE! Ja kiva kun arvontaan osallistui ihmisiä! 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Syksyn sinkkuhaaste!

Kaikki varmaan päivittelevät blogeissaan, kuinka ihmeellistä ja ihanaa tämä Suomen syksy on. 

Älkää peljätkö, sillä talvi saapuu kyllä. Se laukkaa lumivalkoisen ratsun tavoin Siperian jäiltä ja peittää meidät kylmänsuloiseen lumivaippaan. Tulette vielä huomaamaan sen, Suomen kesä ei ole ikuinen.


HähähähähähähähähähähäHÄÄÄÄHÄÄÄÄÄÄ

No joo, itse rakastan kesää ja odotan kylmiä talviöitä kauhulla, kun baarista joutuu korkkarit jalassa konttaamaan kotiin. Ei siitä kuitenkaan sen enempää.

Siirrytään asiasta kukkaruukkuun, eli MINÄ HAASTAN TEIDÄT!

Eilen selailin huvikseni kännykkään tallennettuja numeroita ja löysin sieltä nimen Pepsodent. En vielä siinä vaiheessa osannut yhdistää lempinimeä mihinkään, joten laitoin numeron eniroon. Kun sieltäkään ei vastausta tullut, päätin huvikseni laittaa numeroon kysymyksen: Kuka oot ja miks mulla on sun numero? Tekstailtiin siinä muutaman kerran ja pohdittiin tätä kummaa asiaa, olin myös hänen kännyssään luojan-kiitos-omalla-nimelläni-enkä-perus-keksityllä-idiootilla-känninimellä ja lopulta päädyin siihen, että mies oli vain joku baarikännikaveri. Meni muutama minuutti, kun puhelin soi ja huomasin että Pepsodent soittaa. Vastasin puhelimeen ja aloimme juttelemaan niitä näitä. Mies oli kaveriporukkansa kanssa ulkona ja hetken päästä koko kaveriporukka lauloi minulle puhelimen välityksellä serenadin feat. nokkahuilu. SIIS MITÄ! Nauroin kippurassa sängyllä ja kuuntelin kaiuttimesta maailman hienointa esitystä. Jos haluatte päästä edes vähän tunnelmaan, katsokaa tämä video kokonaan:


Illan pelastus, illan piristys. Juteltiin tämän mahtavan esityksen jälkeen vielä hetki ja sitten lopetettiin. Aivan mahtavia randomeita asioita tapahtuu! Enkä tiedä miehen nimeä vieläkään. 

Pohdin pienillä aivosoluillani, miksi meillä on baari-illan jälkeen aina puhelimessa numeroita joihin kukaan ei soita, Siksi haastan jokaisen selaamaan kännykkäänsä. Jos sieltä löytyy outo numero, laittakaa viesti! Se voi olla sen arvoista! Jeah!

Viimeinen hetki osallistua ARVONTAAN on keskiviikko 10.9 klo. 23:59. Arvonta suoritetaan torstaina. Käykäähän osallistumassa!

P.s. Jos haluatte nauraa vähän lisää, käykää vierailemassa blogissa nimeltään Sinkkublogi. Ihanaa että näitä ihmisiä on olemassa!