tiistai 24. marraskuuta 2015

Friends with benefits

Kyllä. Sellaiseen sorruin. Poistin tinderin ja etsin muun keinon saada läheisyyttä.

Pohditaan asiaa hetki, kaikessa rauhassa.

Kysessä on siis mies, johon tutustuin treffien kautta. Meillä oli muutamia viikkoja kestävä deittailu/seksi/lässynlääsuhde, joka lopulta päättyi. Olisin ehkä halunnut vielä katsoa pidemmälle, mutta mies ei nähnyt meillä tulevaisuutta.

Meni hetken aikaa, asiat unohtui ja tulin itsekkin siihen tulokseen, ettemme olisi hyvä pariskunta. Muutama viikko sitten mies tuli mieleeni ja halusin kuulla mitä hänelle kuuluu. Laitoin facebookissa viestiä (koska olin silloin kiukuspäissäni poistanut numeron) ja juttelimme mukavia. Ei sen kummempaa.

Tämä kuitenkin johti siihen, että mies alkoi laittaa minulle silloin tällöin ns. turhia höpöttelyviestejä. Eräänä pimeänä iltana mies valitteli, kuinka ei ollut käynyt treffeillä pitkään aikaan ja lopulta puhe siirtyi seksiin. Kun mies oli maininnut seksi-sanan noin kymmenennen kerran, kysyin suoraan mitä mies oikein ajoi takaa? Mies meni ihan ujoksi, mutta muminan seasta ymmärsin, että hän haluaisi tulla käymään.

Hetken aikaa asiaa mietin, ja tulin siihen tulokseen että kerran sitä eletään.

Naimme sen yön. Se oli niiiiin kivaa.  

Olemme sen jälkeen nähneet 1-2 kertaa viikossa minun luonani. Ei sitoumuksia, ei turhia WhatsApp-viestejä, ei velvollisuuksia. En osaa kylläkään sanoa, mitä tästä ajattelen. Jos miettii perjantain ei-niin-onnistuneita-treffejä, en tuntenut olevani miehelle mitenkään velvollinen. Mieleni on myös hyväksynyt pelkkää seksiä-ajattelumallin.

Mies kyllä kysyi minut avecikseen viikko sitten eräisiin juhliin. Emme suoranaisesti avanneet kenellekkään suhdettamme, osa luuli että kavereita ja osa luuli että olemme pariskunta. Eikä sekään haitannut. Siksi sanoisin, että olemme enemmän friends with benefits- kuin FuckBuddy-suhteessa.


Olen kuitenkin sen verran herkkä ihminen, että alan ihan varmasti jossain vaiheessa kriiseilemään tästä. Siinä vaiheessa pistän poikki heti. Täytyy vain toivoa, että kaverisuhde säilyy. 

Nyt kuitenkin aion nauttia läheisyydestä. 

Onko kenelläkään kokemuksia friends with benefits-suhteista?

lauantai 21. marraskuuta 2015

Runo perjantain treffeistä

Poika ja tyttö kohtaa
mihinköhän se johtaa?

Ensin juodaan lasit viiniä
jutellaan ja leikitään vähän fiiniä

Poika tyttöä kiinnostaa kovin
on hän ollut jo selibaatissa tovin

Tyttökin pojassa herättää voiman
korvissa kuulee jo hääkellojen soivan

Päättävät he iltaa toisen kotiin jatkaa
lähteä käsi kädessä samaa matkaa

Asuntoon päästään ja riisutaan vaatteet
kummallakin mielessä kujeilevat aatteet

Mutta voi, hieman poikaa jännittää
yrittää tyttö sen kovin ymmärtää

Lopulta miekka vähän terävämmäksi saadaan
ehkä yhdessä kohta maataan

Äkkiä nainen nousee päälle, ei hukata aikaa
ehkä tästä saadaan vielä aikaiseksi pientä taikaa

Kyllähän se muutaman minuutin terävänä hohtaa
ja miehen nautintoon naisen työllä johtaa

Mutta niin, jäi nainen vähän tyhjän päälle
jännittävämpää olisi ollut joutua heikolle jäälle

Kumpikin hiljaa lusikassa nukkuu
vaikka naisen päässä yhä kukkuu

Aamusta lähtee kotiinsa tuo mies
ei varmaan enää nähdä, sen nainen ties

Yöunet nainen tässä menetti, ei saanut muuta
ei räjähdyksiä, eikä taivaalta kuuta


maanantai 2. marraskuuta 2015

Kypsymisiä

Oho. Hetki on vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi tänne avautunut. Elämään ei ole oikeastaan mahtunut muuta kuin opiskelua, kavereiden näkemistä ja opiskelua. Aika on kulunut leppoisasti ja olen nukkunut yhdeksän tunnin öitä. 
Siinä on teille kauneuden salaisuus.


Miesrintamalle kuuluu puolijänniä asioita. 

Asia nro. 1

Kävin joskus vajaa vuosi sitten erään jätkän kanssa kahvilla. Meillä synkkasi hyvin yhteen, mutta mies joutui muuttamaan pois. Pidimme silloin tällöin yhteyttä ja näimme uudestaan syksyllä. Nyt on tapahtunut sellainen käänne, että mies on muuttanut takaisin. Olemme yhä laitelleet viestiä ja varmaan taas näemme. Vähän olemme pienessä hiprakassa pussailleet, mutta siinä kaikki. Jätkä on kyllä todella mukava, joten jos tästä ei ihmeempiä tule niin kaverina olisi mukava pysyä.
Mutta katsotaan! Hauska nähdä miten meillä vielä synkkaa.

Asia nro. 2

Edellisessä tekstissä tilitin vähän jäbästä. Emme pitäneet mitään yhteyttä sen jälkeen, mutta viime viikolla minua alkoi ärsyttää. Oli aivan selvää, ettei meistä tule paria ja ettemme sovi toisillemme. Miksi sitten pitäisi olla jotenkin katkera? Toisin sanoen, pettymys alkoi häviämään. Laitoin jäbälle viestiä, kysyin mitä kuuluu ja juttelimme mukavia. Oli kiva tietää, että kaikki on hyvin. Jäbä on muutaman kerran sen jälkeen ottanut yhteyttä minuun ja ollaan juteltu. Siinä kaikki ja oikeastaan minulla on todella hyvä mieli. Ihanaa, jos olen saanut uuden ihmisen elämääni.