maanantai 25. elokuuta 2014

Märkää

Vettä tulee kuin esterin perseestä. Voi luoja. Pyöräilin kaatosateessa 2 kilometriä autotiellä saaden vielä kaksinkertaisen määrän vettä niskaan autojen renkaista. Selvisin hengissä enkä kaatunut! MUTTA kun pääsin kävelytielle liikennevaloihin seisomaan, päätin kompastua omaan kumisaappaaseeni ja kaatua pyörän kanssa rähmälleen vesilätäkköön. Eikä siinä vielä kaikki, vieressäni oli kaksi komeaa miestä jotka sitten kohteliaasti riensivät auttamaan tanttaa hädässä. 

Ehdin sanoa "Voi vittu" kun pyörä kaatui ja rämähdin renkaan päälle kolisten. Kun katsoin ylös näin miehen hämmentyneiden silmien tuijottavan omiini, kun hänen ystävänsä nosti mummopyöräni ja kaikki korissa olevat tavarani ylös vesilammikosta. Hetki olisi voinut olla tämä:


mutta ei kukaan voi näyttää noin seksikkäältä vesisateessa. Siinä hiukset vettä tippuen, meikit poskilla ja luovuttanut ilme naamalla sanoin vain: "Tämä on taas näitä päiviä". Mies naurahti ja totesi niitä päiviä aina silloin tällöin olevan. Sitten he juoksivat ystävänsä kanssa sadetta pakoon ja minä jäin autoilijoiden tuijotettavaksi. 

Voisin masentua tästä, mutta viikonloppu oli niin mahtava etten jaksa. 

Tapahtui lauantaina (ja sunnuntaina...)

Kokoonnuimme pienellä porukalla luokseni. Meillä oli viinaa ja ..hmm.. salmaria. Juotiin onnessamme, kuunneltiin kreisibailausmusaa (ehkä illan paras biisi tässä !!!!) ja nautittiin toistemme seurasta. Siinä  kahdentoista maissa lähdettiin baariin. Jalassani oli niin korkeat korot, että olin 180cm pitkä ja tuijotin kaikkia alaspäin (tosin ne kengät tekivät varpaaseeni niin pahan rakon, etten pysty tällä hetkellä käyttämään mitään kenkiä). Kun kreisibailattiin baarin tanssilattialla, luoksemme tuli muutama ulkomaalainen mies. Porukan kasvaessa saimme tietää että he olivat ammattijääkiekkoilijoita, jotka rahoissansa tarjosivat meille koko illan. Jotkut teistä ajattelevat, että on siinäkin hyvä näin-saat-helpommin-seksiä-naisilta-tarina, mutta tarkastimme asian wikipediasta. Joukkue oli oikeasti olemassa ja kuvat täsmäsivät miehiin. MIKÄ TUURI?!? Höhöhö oli siinä baarin muilla naisilla ihmettelemistä. Hehe.


Tanssin erään lätkäpelaajan kanssa onnellisesti, tämä puristeli takamusta ja vinkkaili silmää. Kun pilkun aika koitti, hän sanoi vain että tyttöystävä ei tykkään. Perhanan jätkä, blokkasi minulta kaikki muutkin seksikkäät lätkäpelaajat. En antanut sen kuitenkaan vituttaa (paljoa) ja jatkoilla iskin seksikkään espanjalaisen miehen jonka luokse menin. 

Sain ehkä elämäni parasta seksiä.

Se ei ollut mitään varovaista, eikä oikeastaan edes hellää vaan rajua kyytiä alusta loppuun. Uuh mama, edelleen värisyttää kun asiaa miettii. Taidan soitella hänelle joskus uudestaan, pelkästään seksin merkeissä. Ulkomaalaisilla on näköjään minulle sopivaa rohkeutta. Grrrrh. 

Mistä tuntee hyvän fuck buddy-ehdokkaan? Omasta mielestäni hyvänä merkkinä kannattaa pitää perhosten puuttuminen vatsasta. Jos suudeltaessa et tunne mitään nipistystä kehossa, asia on pelkkään seksin karvaa. Jos sellainen tulee, olet jo ihastunut tai kiinnostunut. Ei tunnetta ja uulalaa. 

Kun käveltiin miehen asunnolle ja juteltiin tavallisista asioista, mietin miten aloitamme koko seksihössäkän. Välillämme ei ollut mitään kipinää ja asunnolle lähteminen oli kuin sanaton sopimus yhden yön seksisuhteesta. Kun pääsimme miehen asunnolle, mies tuli lähelle ja suuteli. Siitä se sitten lähti. Täytyy sanoa, että oli todella virkistävää harrastaa seksiä ilman mitään lässynlää juttuja. Grrrrh.

Tässä on vain yksi miinus. Kun pääsin taas hyvän seksin makuun, on julmaa kun se otetaan pois saatavilta. TAHTOO SEKSIÄ!!!! Yhyhyy. 

No, ehkä kestän sen. Tai liityn uudestaan tinderiin. Käykää kuitenkin osallistumassa vielä huippukivaan arvontaan

torstai 21. elokuuta 2014

Aasi se seisoi härkäineen

Lauloi tiernapojat.

Tilannekatsaus!

Todella pitkän kärvistelyn jälkeen laitoin Aasille viestin. Selvisi, että hän oli rikkonut puhelimensa ja numeroni oli kadonnut (joko todella hyvä tekosyy tai totta, päätin uskoa). Tekstailtiin vähän ja koska hänellä ei sittenkään ole facebookia, pyysi Aasi lähettämään minulle muutaman valokuvan. Yyh... inhoan niitä hetkiä. Miksi ei voida vain nähdä livenä? Laitoin kuvat kuitenkin ja ainakin takaisin tuli "hyvältä näyttää". Ihan kuin teurassikaa valitsisi joulupöytään. Yh. Pidän teidät kuitenkin ajan tasalla!

Toinen asia, saimme sponsoriksi HuippuKivan yhtiön, jonka banneri näkyy nyt tuossa vasemmalla OIKEALLA puolella. Arvonnan palkinnot ovat siis selvillä!


1. Palkinto on 20€ lahjakortti kyseiseen aikuisten lelukauppaan

2. Palkinto on helppo ja kätevä sormivibra

Muistakaa käydä osallistumassa vielä! Älkää kommentoiko tähän alle, vaan edelliseen postaukseen johon pääsee TÄSTÄ! Osa on myös laittanut sähköpostiin viestiä, sekin käy loistavasti. Onnea! Vielä kahdeksan uuden lukijan verran aikaa!

Jaaaa sitten vielä toinen ilmoitusluontoinen asia. Täytän tänään vuosia.


tiistai 19. elokuuta 2014

Arvontaa !!

Katselin tässä lukijatilastoja, ja huomasin että blogilla on ns. julkisia lukijoita jo 89 !

(google + blogilista + bloglovin')

Ajattelin siis seuraavanlaista:

Järjestän arvonnan. Voit osallistua, vaikka olisit anonyymi lukija. Arvotaan väh. 2 mahtavaa asiaa (jotka selviävät myöhemmin.. yhteistyö joidenkin yritysten kanssa saattaa olla mahdollista) ja osallistua voit kommentoimalla sähköpostiosoitteesi joko tähän alle TAI laittamalla sen yksityisesti osoitteeseen: kummankinkaa@gmail.com ja laita otsikoksi ARVONTA. Jos voitat, etkä halua että nimesi julkistetaan blogissa, kerrothan siitä minulle samalla. 

Arvontaan osallistuminen alkaa heti ja päättyy, kun 100 lukijan raja menee rikki (paitsi jos se jostain syystä tapahtuisi todella nopeasti, sitten annetaan tietty päivämäärä). Tämä lukijamäärä on siis yllämainittujen kolmen seurantasivun summa. 

Mutta eikun osallistumaan, infoa tulee lähempänä arvontapäivää! 


Uujee ja ottakaahan rennosti!

Lisäys 21.8 klo. 07:32
Nyt näyttää siltä että huippukiva.fi tarjoaa muutaman palkinnon ;) 


maanantai 18. elokuuta 2014

Kun naama(kirja) pettää

MITÄ HELVETTIÄ! Murr. Ärr. ARGH.

Edellisessä postauksessa mainitsin miehen, joka pyysi baarissa numeroani ja suunnitteli vievänsä minut syömään. Olin salaa aika innoissani (ja kauhuissani), koska en ole käynyt kunnollisilla ravintolatreffeillä oikeastaan koskaan. Kutsutaan miestä vaikka Aasiksi. Kun Aasi lauantaina laittoi aamulla viestiä, olin jo aika varma että treffeille joudutaan. Aasi tuntui olevan noin 30-vuotias, työssäkäyvä mies joka olin hyvin kovassa humalassa perjantaina. 

Hetkonen... minullahan on Aasin numero! Pieni hetki, käyn numerotiedustelussa ja kyylään nimen sekä facebookin!

5 minuuttia myöhemmin

Voihan kikkelis kokkelis. Jos löysin oikean Aasin, hän on jopa paremman näköinen kun muistin. Ensin siis fonectaan numero ja sitten facebookista nimi ja vertailu mahdollisia tietoja vastaan (esim. työpaikan sijainti). Taattu stalkkeruus toimii. 


Tästä pääsemme asiaan, eli siihen miksi hän ei enää laittanut mitään
. Ensin hän laittoi viestiä, jossa jutteli niitä näitä. Vastasin. Sitten hän kysyi lähdenkö vielä syömään. Vastasin kyllä. Sitten hän kysyi facebookista ja annoin sukunimeni. 

Sitten: Hiljaisuus. 

Olisko naamakirjassa oleva naamani todellakin niin kauhea, että hän järkyttyi ja sai sydänkohtauksen? MITÄ HITTOA? Mikä ihmisiä vaivaa, todella epäkohteliasta tuollainen. Äh, olisi ollut kiva käydä treffeillä. 

Kaikkein oudointa tässä on, että hän näki jo minut baarissa? Mikä pystyi säikäyttämään hänet, sillä en ole laittanut profiilikuvakseni mitään istun-krapulapaskalla-oksettaa-kuvaa? Tosi kiva hei. Vihaan sosiaalista mediaa ja vihaan valokuvia. Öitä.

P.s. Mitä mieltä olette, voinko laittaa hänelle viestin? Voihan olla, että hän on jäänyt esim. rollaattorimummon alle kadulla. Eikä siksi pysty vastaamaan. Vai? Tyhmät miehet.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kuinka saat kropan jokaisen lihaksen kipeäksi 26 tunnissa?

Vastaus: Weekend Festival

Minulta oli pieni kaveriporukka lähdössä bailaamaan kyseiseen tapahtumaan. Monta viikkoa kärvistelin lipun oston kanssa, kunnes eräänä hyvin helteisenä päivänä mielenhäiriössä ostin lipun. JA PÄÄTÖS KANNATTI!

Ensin kreisibailattiin festarialueella 12 asti yöllä, sitten käveltiin monta kilometriä keskustaan ja jatkettiin baarissa pilkkuun asti. Kahtena päivänä. Joka ikinen lihas kehossa huutaa äiti Mariaa. Festarit olivat kuin kaksi päivää kestävät zumba-treenit. Onneksi oli hauskaa!

Ensimmäisenä päivänä laitettiin nätit meikit ja mentiin alueelle vähän sievistellen. Vientiä ei oikein tuntunut olevan, paitsi myöhemmin baarissa. Siellä eräs mies jopa kysyi, saako viedä minut treffeille. Annoin numeroni ja mies laittoi eilen viestiä. Juteltiin muutama viesti ja lopulta mies kysyi onko minulla facebookia. Annoin koko nimeni ja sanoin että pitäisi löytyä, jonka jälkeen miehestä ei ole kuulunut sanaakaan! Vaikka hän vihjaili muutamaan otteeseen treffeistä ravintolassa. Just. Pitää vissiin tarkistaa profiilikuva, ettei siinä esim. näy vahingossa taustalla likaisen alushousut. Tai sitten mies oli niin päissään baarissa, että kuvitteli minun olevan tämän näköinen:

Kuvassa on Candice Swanepoel, joka on maailman seksikkäin nainen 2014. Näytän teuraaksi menevältä luuskalta tuon rinnoilla. Rinnalla.

Sitten totuus paljastui ja olenkin tavallinen tallaaja. Noh, ehkä mies ottaa yhteyttä. Minähän en ota. Piste.

Iskin baarissa myös -95 syntyneen ja hän olisi seurannut minua maailman ääriin asti. Olin vähän ilkeä enkä vastannut enää viesteihin, koska ei kiinnosta. Pientä rajaa. Isken 18-20 vuotiaita miehiä vasta kun olen itse 50 vuotias.

Toisena päivänä ei jaksettu enää panostaa ja meikin sijaan vedettiin koko naama täyteen hohtavaa maalia.  Kaikilla muilla tytöillä olisi söpöja inkkarimaalauksia, mutta vedettiin sekin överiksi. Saatiin ihan mielettömästi huomiota, miehet käveli vastaan ja huusi kehuja kovaan ääneen ja keikoilla miehiä pörräsi ohi koko ajan! Syynä oli se, että erotuttiin hauskoiksi persooniksi 50 000 ihmisen joukosta! Tosin erotuttiin jopa niin paljon, että toisena päivänä kuultiin muutamaan otteeseen lause: Muistatko nuo tytöt eiliseltä, ne oli siellä ja siellä tekemässä sitä ja sitä. Ups. 

Tuo kuulosti nyt vähän pervolta, mutta tarkoitan tekemisellä mm. tanssimista niin raivokkaasti, että ympärille muodostui metrin väli muihin ihmisiin ja pientä sekoilua siellä täällä. Hauskaa pidettiin ja se näkyi!

Harmi vaan, että kun miehiä olisi riittänyt emme malttaneet lopettaa kreisibailausta ja kaikki meni vähän ohi. Baarissa iskettiin taas muutama mies, mutta jalat oli niin paskana että kotiin oli ihana nilkuttaa nukkumaan. 

Mahtavaa oli ja ehkä ensi vuonna uudestaan, jos luut kestää!

Korjaus 18.8 klo. 21:06: Lehdessä luki, että festareilla olisi pörrännyt 50 000 tallaajaa, eikä 30 000. Hyi minua kun noin alakanttiin lukuja kerroin. 

maanantai 11. elokuuta 2014

Fuck buddy vs. Hug buddy

Luin Helsingin Sanomien nettisivuilta hyvän blogikirjoituksen, joka laittoi pienet harmaat aivosoluni taas pitkästä aikaa rullaamaan. 


Seksiä todellakin tursuaa joka nurkasta ja kulman takaa. Sitä kuulee joka päivä joko rivosti, asiallisesti tai rakkauden täytteisesti kerrottuna. Huutaen, nauraen, pilkaten, itkien. Lehdissä saa lukea päivittäin joidenkin todella seksuaalisten ylijumalien vinkkejä siitä miten saat isomman orgasmin, miten saat miehesi harrastamaan seksiä kumisaappaat jalassa, miten saat peniksen kasvatettua yrttirohdoilla kolminkertaiseksi, miten saat kerrottua miehellesi, että unelmoit harrastavasi seksiä ulkohuussissa.

Joka. Ikinen. Päivä.

Onko ihmisten seksuaalisuus todellakin mennyt siihen pisteeseen että mielummin etsitään Suomi24-sivuilta vinkkejä huikeaan seksielämään monta tuntia, kun samalla voitaisiin olla makuuhuoneessa ja OPETELLA NIITÄ ASIOITA ITSE.

Tunnustan, tykkään puhua seksistä ystävieni kanssa. Vertailla ja naureskella (sinkkuna on pakko osata nauraa joillekkin yhden yön jutuille) punaviinilasin ääressä. Valitetaan yhdessä siitä, kun panettaa ja haluttaisiin isoa kikkeliä. Uskon, että kaiken tämän takana on vain halu saada joku halaamaan ja koskettamaan. Ainakin olen tunnistanut tämän itsestäni, vanhuutta liekö tuo. 

Muutama vuosi sitten olimme tyttöporukalla ulkona. Puhuimme erään ystäväni kanssa kovaan ääneen seksistä, kunnes kolmas ystävä totesi: Voidaanko joskus puhua jostain muusta kuin seksistä?

Hiljaisuus

Mitä vanhemmaksi tulee, sen vähemmän jaksaa enää niistä asioista jauhaa. Tietysti intiimin parisuhteen asioista ei niin levottomasti juttele, kuin tuntemattomien kanssa vietetystä känniöistä. En enää itse tietoisesti hae baareista seksikumppania, jos joku oikein kolahtaa, voin lähteä hänen mukaansa. Joko sekstaamaan tai nukkumaan. Useammin mieli tekee vain nukkumaan. Ei ole bilekunto entisensä. 

Ikuisena sinkkuna voin sanoa, ettei ole mitään ihanampaa kuin herätä jonkun vierestä. Ystävän, miehen tai vaikka koiran. Ihminen on kaikesta huolimatta laumaeläin. Aamu on aina jotain erityistä - ei tiedä mitä uusi päivä tuo tullessaan. Tuo hetki on ihana jakaa toisen ihmisen kanssa, ensin hitaasti heräillen ja sitten aamukahvia siemaillen. 
Minä todella kaipaan tällä hetkellä elämääni Hug buddya. 


Seksiä ehtii kyllä harrastaa, mutta halaaminen on yksi avain onnellisuuteen.
Tulkaa halimaan.


Kirjoittaja on sinkku, joka on viimeksi harrastanut seksiä tammikuussa.