Ollako vai eikö olla?

Yhdessä? Nää. Eikun joo. Eikun ei. Ehkä?

Melkein kaikki suhteiluni ovat seuranneet on/off-kaavaa. Myös monet ystävistäni ovat joutuneet kokemaan tämän - monesti. Miksi ei voida suoraan sanoa että ei kiinnosta, en halua? Puhun nyt sekä miehille että naisille, olen myös monesti sortunut tähän virheeseen. Tuntuu, että näissä tilanteissa toista ihmistä halutaan pitää varalla mutta uskotaan siihen että parempi löytyy. Ei ei ei, se on väärin kaikkia kohtaan. 

Miksi vanha suola kuitenkin janottaa?

Edelllisessa tekstissä mainitsin parista ystävästä, jotka todella pitkän on/off-suhteen jälkeen saivat miehen kesytettyä itselleen. Itselläni nämä suhteet ovat aina päättyneet ikävästi. Suhteitteni eteneminen noudattaa aika tarkasti kahta eri kaavaa:

Kaava: Minä huomaan miehen

1. Miehen bongaus

2. Flirttailu alkaa

3. Säätöä humalassa tai/ja ujo kahvitteluhetki

4. Suurta taistoa kumpi ottaa yhteyttä ensin, minä annan yleensä periksi (tähän on olemassa mukamas 1000 eri sääntöä, mutta niistä myöhemmin)

5. Mies haluaa tavata useammin

6. Tapailua

7. Yhteydenotto vähenee

8. Tapailua silloin tällöin

9. Yhteydenotto vähenee vähän lisää

10. Minä alan ärsyttäväksi naiseksi joka on jo suunnitellut parisuhteen tms.

11. Mies mutisee jotain epämääräistä siitä ettei halua sitoutua... vielä... ehkä...

12. Minä kuulen mutinan joukosta miehen sitoutumishalukkuuden (tässä vaiheessa pitäisi luovuttaa ja lähteä kävelemään!)

13. Tapaamme harvoin ja lopulta ei enää ollenkaan ja minulle selviää että miehellä on ollut muita naisia

14. Menee väh. pari kuukautta, näemme sattumalta

15. Alkaa vanha suola janottaa, aika parantaa haavat.

16. Kohdasta 5. eteenpäin samalla kaavalla.

♥♥♥♥♥♥♥

Kaava: Mies huomaa minut

1. Mies bongaa minut

2. Flirttailu alkaa

3. Säätöä humalassa tai/ja ujo kahvitteluhetki

4. Suurta taistoa kumpi ottaa yhteyttä ensin, mies antaa yleensä periksi

5. Mies haluaa tavata useammin, soittelu ja tekstailu on joka päiväistä (ellei jopa tuntista)

6. Minua alkaa vähän ahistaa, mutta yritän päästä siitä yli

6. Tapailua

7. Yhteydenotto vähenee minun osaltani

8. Tapailua silloin tällöin

9. Yhteydenotto vähenee myös miehen osalta pikkuisen (luultavasti ahdistusvihjailujeni takia)

10. Minä alan ärsyttäväksi naiseksi jolle tulee jokin ihme ahdistus sitoutumista kohtaan, vaikka mies on täydellinen ja parisuhdetta tässä on etsitty jo vuosisatoja!

11. Minä mutisen jotain sitoutumiskammosta ja plää plää plää

12. En kuitenkaan halua sanoa miehelle suoraan että en halua sitoutua, koska oikeasti haluan. HALUAN!

13. Tapaamme harvoin ja lopulta mies joko kyllästyy ja lähtee, minulla on joku toinen mies tai hänellä on joku toinen nainen. Kaikkia ärsyttää.

14. Menee väh. pari kuukautta, näemme sattumalta

15. Alkaa vanha suola janottaa, aika parantaa haavat. Lisäksi tajuan että mieshän oli oikea unelmien prinssi! Onko hän lisäksi käynyt salilla... ?

16. Kohdasta 5. eteenpäin samalla kaavalla (paitsi että minä haluan tavata useammin) TAI mies on mennyt eteenpäin, löytänyt itselleen mallin ja minä elän yksiössä Ben&Jerry's jäätelöpurkin kanssa TAI tajuamme että rakastamme toisiamme valtavasti ja olemme loppuelämämme yhdessä (ei ole vielä tapahtunut...)

Kuitenkin on/off suhteissa on useimmiten kysymys siitä, että toisen kanssa ei halua sitoutua jostain hyvästä syystä, mikä on todettu aikaisemmin. Ajan kuultaessa muistot pieni piru korvan juuressa sopertaa että kyllä siinä on hyvä ihminen sinun vierellesi, tuttu ja turvallinen ja saat hänet helposti ilman turhia alkudeittailuja jotka useimmiten voivat olla hyvin epämiellyttäviä. Jos mies on ollut jättävä osapuoli, on ihanaa kun hän sittenkin haluaa olla kanssani. Sama homma toisin päin, sitten taas hetken päästä erotaan. Kaikkien pitäisi kyllä se lopettaa, asian pitäisi olla kerrasta poikki.

"Mä arvaan, sä tulit takaisin
mun kaupunkiin jonka taas pistät sekaisin"

Pleijeri vs. tohvelisankari

Ihastun aina pleijerimiehiin. Tohvelisankarit ihastuvat minuun. 

Ihastun pleijeriin - pleijerin kanssa säädetään hetki - haluan sitoutua, hän ei - olen taas sinkku - tohvelisankari kertoo olleensa kiinnostunut minusta jo jonkin aikaa - tapailen häntä hetken, mutta hän on liian turvallinen - hän haluaa sitoutua, minä en - olen taas sinkku - ihastun pleijeriin...

Kierrän siis kehää. Loputon ikiliikkuja. 

Miten tähän pisteeseen on jouduttu? Miksi en halua sitoutua miehen kanssa, joka oikeasti haluaa sitoutua? Hän olisi luotettava ja tekisi vuokseni mitä vain. Miksi minua alkaa ahdistaa? Ehkä en oikeasti edes halua sitoutua. Ehkä sen takia itse deittailen miehiä, joiden tiedän välttävän sitoutumista henkensä edestä. 

Mutta miksi näin on? Tehdäänpäs lista:

Pleijerin plussat ja miinukset:

+ yleensä hyvässä kunnossa 

+ huolehtii ulkonäöstään

+ osaa käsitellä naista (tai ainakin on tarpeeksi itsevarma siihen)

+ osaa oikeasti sanat jotta nainen tuntee itsensä maailman kauneimmaksi

+ deittailu hänen kanssaan oon jännittävää koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu

+ / - vahvat mielipiteet

- mies ei soita

- tai jos soittaa niin vain silloin kun itselleen käy

- et ole ainut nainen hänen listassaan

- mahdollinen itserakkaus alkaa jossain vaiheessa ottaa päähän

- mies ei osaa lopettaa suhdetta vaan pitkittää sitä keksimällä tekosyitä

- baareilu on jokaviikkoista hupia

- pahimmassa tapauksessa hän ei ajattele ketään muuta kuin itseään (mahd. narsisti)

Tohvelisankarin plussat ja miinukset:

+ luotettava

+ hellyyttävä

+ suloinen

+ olet parasta mitä hänelle on tapahtunut eikä hän aio pilata sitä

+ ei baareilua joka viikko

+ olet ainut nainen hänen listassaan

- antaa liian helposti periksi

- kotihiiri, kun sinä haluaisit ulos

- soittaa liian usein

- mahd. huono itsetunto

Tässä olivat hyvin kärjistetyt tapaukset. Paras mahdollinen miesehdokas olisi näitten kahden välimuoto!  Sellaisen minä haluaisin. Mutta totuus on, että nainen vaatii liian usein mieheltä tiettyä tyyppiä. Me olemme liian vaativia. En sano, ettei osa miehistäkin etsi juuri oikeanlaista kroppaa tms. mutta jos haluaa parisuhteeseen, täytyy pystyä luopumaan joistain kriteereistä. 

Lisäksi täydellinen miesystävä on pitkällä tähtäimellä hieman enemmän tohvelisankari kuin pleijeri.

Boys Don't Cry

Katsoin vähän aikaa sitten elokuvan Boys Don't Cry, joka kertoo transsukupuolisen Brandon Teenan tarinan. Elokuvan lopussa vollotin kuin pikkulapsi, silmäni muurautuivat umpeen, nenä valui ja nenäliinoja kului paketillinen. Olo oli tukkoinen ja kurkku kipeä. 

Itken todella helposti. Minut saa kyyneliin onnellinen loppu elokuvassa, surullinen kohtaus kirjassa, kaunis kappale tai jos näen vanhemman pariskunnan kävelemässä kadulla käsi kädessä ja toisiaan suukottaen. Kuitenkin oman elämän takia itken todella vähän. Puran siis omat tunteeni muitten henkilöiden kautta. Minua ei häiritse itkeä elokuvien tms. takia julkisesti, mutta omia tunteitani en meinaa sitten millään tuoda julki. Parhaimmat ystävät ovat tietenkin nähneet jo paljonkin, mutta mies saa kyllä ansaita luottamuksen. Mies voi pelästyä naisen vollotusta jos se tapahtuu liian aikaisin suhteen vasta rakentuessa, mutta siltikin se on normaalia ja hyväksyttävää josta pääsemme tämän tekstin suureen kysymykseen:

onko itkeminen vain naisten etuoikeus?

Ystäväni tapasi kerran mukavan jätkän baarissa. Ilta oli mukava, kummatkin olivat pienessä hiprakassa ja päätyivät sitten vain nukkumaan yhdessä. Aamulla mies sanoi soittavansa. Joo niin varmaan, niinhän ne aina sanoo. Kuitenkin mies soitti ja niinpä ystäväni meni ekoille treffeille. Heillä oli todella mukavaa yhdessä. Ystäväni oli innoissaan kun mies pyysi tämän toisille treffeille. He menivät hänen luokseen, mies teki ruokaa ja he juttelivat paljon kaikesta. Jossain vaiheessa puhe kääntyi entisiin heiloihin (virhe! suuntaa keskustelu aina tässä vaiheessa helpoimmille vesille) ja siitä sitten oman elämän ongelmiin. Kaiken tämän ystäväni olisi kestänyt, mutta sitten mies herkistyi ja alkoi itkeä.

Virhe. Suuri virhe.

Mutta miksi?

Lievästi sitoutumiskammoinen ystäväni säikähti asiaa ja muutaman päivän pohdittuaan tuli siihen tulokseen että ehkä meidän on parempi pysyä vain ystävinä. Ymmärrän tilanteen täydellisesti. Mutta miksi suomalainen mies ei saisi naisten mielestä itkeä? Olen kuullut, että italialaiset miehet itkevät eniten eurooppalaisista miehistä. En tiedä onko väitteessä perää, mutta ovathan italialaiset paljon tunteikkaampia ja he paljastavat tunteensa herkemmin kuin suomalaiset. 

Lisäksi joskus tuntuu että jopa mattoteline on talvella lämpimämpi kuin suomalainen mies jonka pitäisi puhua tunteistaan. 

Naiset valittavat koko ajan että mies on tunnevammainen, että emme pääse miehen pään sisään. Mutta sitten kun mies avautuu, juoksemme kiljuen karkuun, taas. Minusta oli hienoa että ystäväni deittikumppani pisti kaiken peliin, tunteet ja herkät asiat. 

Ajoitus oli vain surkea.

Olin ehkä pienen hetken kateellinen Cameron Diazille koska hän sai mennä lohduttamaan itkevää Jude Lawia. Tasan ei käy onnen lahjat.

P.s. Jos haluat katsoa yhden maailman itkettävimmistä videopätkista klikkaa tästä.

Kun ihastuu ystävään

HAH! Minä olen itsenäinen nainen, en todellakaan tee aloitetta. Jos mies on kiinnostunut, hän ottaa yhtetyttä.

Hmm... miksei hän laita viestiä?

Hän aloitti keskustelun facebookissa! Tarkoittaakohan se jotain?

Miksei se pyydä ulos! Miksi miksi miksi miksi?!?

Ei ne tajua.

Huoh. 

Eräs ystäväni on ollut todella pitkään ihastunut erääseen mieheen joka kuuluu samaan kaveriporukkaan. Heidän mahdollinen suhteen eteneminen on pysähtynyt tasolle, johon kuuluu pieni flirtti, sen yhden hetken pidempään kestävät katseet ja joskus harvoin känni-illan jälkeinen lusikassa nukkuminen. Pelkona on, että jos mies ei vastaa orastaviin tunteisiin, pilalle menee niin kaverisuhde miehen kanssa ja pahimmassa tapauksessa koko porukan suhteet joutuvat koetukselle. Kaikki riippuu siitä, miten mies asiaan suhtautuu. 

Suhtautumisvaihtoehtoja:

A - mies ei vastaa tunteisiin, mutta nolostuu niin paljon ettei kehtaa enää katsoa edes naista kohti, välttää puhumista, kontaktia ja saa muut ystävät hämilleen oudolla käyttäytymisellään. 

B - mies ei vastaa tunteisiin, mutta rehentelee asiasta muulle kaveriporukalle suureen ääneen ja asettaa näin naisen todella ikävään tilanteeseen. Menee kauan että tilanne palautuu kutakuinkin normaaliksi. Pahimmassa tapauksessa tilanne ei purkaannu koskaan. 

C - mies ei vastaa tunteisiin sillä hetkellä, mutta ajan kuluessa mies alkaa pohtimaan asioita näkökulmasta jos sittenkin olisin antanut mahdollisuuden, onhan X kaunis ja fiksu nainen...,jolloin nainen on jo luultavasti mennyt eteenpäin ja asiat menevät taas vaikeiksi.

D - mies vastaa tunteisiin, mutta on liian ujo tekemään aloitetta jolloin asia junnaa paikallaan liian kauan, kunnes lopulta jompi kumpi luovuttaa ja asia ratkeaa kaveriporukan kannalta hyvin, mutta naisen ja miehen kannalta tylsästi. Lisäksi mustasukkaisuus muita ihmisiä kohtaan saattaa jäädä, jolloin asia nakertaa kaverisuhdetta vielä pitkään.

E - mies vastaa tunteisiin, ja tekee jossain vaiheessa aloitteen. Asia rullaa kivasti eteenpäin ja jossain vaiheessa jos kemiat kohtaa hyvin aletaan seurustella, mennään naimisiin, tehdään lapsia, ikäännytään yhdessä... no joo. Ensin tietysti pitää selvitä alkuhuuman haihtumisesta, pienessä yksiössä elämisestä rahan säästämiseksi, vauvan yöherätyksistä... mutta niistä kirjoitan joskus myöhemmin.

F - mies vastaa tunteisiin, mutta ei tee aloitetta jolloin nainen sitten tekee. Mies yllättyy positiivisesti ja asiat rullaa samalla lailla kuin kohdassa E.

G - mies vastaa tunteisiin, mutta ei tee aloitetta. Nainen tekee aloitteen, jolloin mies ajattelee naisen olevan liian haku päällä, ahdistuu ja haluaa lopettaa jutun ennen kuin se ehtii edes alkaa. Asiat menevät mahdollisesti samalla tavalla kuin kohdissa A ja B.

En sano, että kaikki menevät juuri tällä tavalla. Nämä ovat kärjistettyjä yleistyksiä mutta ainakin omasta ja ystävien kokemuksesta napattuja. Myös nainen voi olla tässä päähenkilönä. Itse olen muutaman kerran ratkennut kohdan G - tyyppiin. Säpinää on ollut, enkä halua tehdä aloitetta. Kun mies sitten tekee aloitteen, minulle iskee pakokauhu ja yllättävä sitoutumiskammo ja se jää sitten siihen. Sitten mietitään vielä vuoden jälkeen mitä olisi voinut tapahtua ja ollaan mustasukkaisia. 

Taivaan tulet - sarjan hahmo Rauni Väänänen aina sanoo miehistä:

Ota noista perkeleistä selvää.

Samaa voi joskus sanoa myös meistä naisista. 

Jos tämä  uros tulisi sinun ovesi taakse, olisitko ihan oi ihanaa voi RAKASTAN SINUA hanipuppeli vai juoksisitko kiljuen karkuun?