Ollako vai eikö olla?

Yhdessä? Nää. Eikun joo. Eikun ei. Ehkä?

Melkein kaikki suhteiluni ovat seuranneet on/off-kaavaa. Myös monet ystävistäni ovat joutuneet kokemaan tämän - monesti. Miksi ei voida suoraan sanoa että ei kiinnosta, en halua? Puhun nyt sekä miehille että naisille, olen myös monesti sortunut tähän virheeseen. Tuntuu, että näissä tilanteissa toista ihmistä halutaan pitää varalla mutta uskotaan siihen että parempi löytyy. Ei ei ei, se on väärin kaikkia kohtaan. 

Miksi vanha suola kuitenkin janottaa?

Edelllisessa tekstissä mainitsin parista ystävästä, jotka todella pitkän on/off-suhteen jälkeen saivat miehen kesytettyä itselleen. Itselläni nämä suhteet ovat aina päättyneet ikävästi. Suhteitteni eteneminen noudattaa aika tarkasti kahta eri kaavaa:

Kaava: Minä huomaan miehen

1. Miehen bongaus

2. Flirttailu alkaa

3. Säätöä humalassa tai/ja ujo kahvitteluhetki

4. Suurta taistoa kumpi ottaa yhteyttä ensin, minä annan yleensä periksi (tähän on olemassa mukamas 1000 eri sääntöä, mutta niistä myöhemmin)

5. Mies haluaa tavata useammin

6. Tapailua

7. Yhteydenotto vähenee

8. Tapailua silloin tällöin

9. Yhteydenotto vähenee vähän lisää

10. Minä alan ärsyttäväksi naiseksi joka on jo suunnitellut parisuhteen tms.

11. Mies mutisee jotain epämääräistä siitä ettei halua sitoutua... vielä... ehkä...

12. Minä kuulen mutinan joukosta miehen sitoutumishalukkuuden (tässä vaiheessa pitäisi luovuttaa ja lähteä kävelemään!)

13. Tapaamme harvoin ja lopulta ei enää ollenkaan ja minulle selviää että miehellä on ollut muita naisia

14. Menee väh. pari kuukautta, näemme sattumalta

15. Alkaa vanha suola janottaa, aika parantaa haavat.

16. Kohdasta 5. eteenpäin samalla kaavalla.

♥♥♥♥♥♥♥

Kaava: Mies huomaa minut

1. Mies bongaa minut

2. Flirttailu alkaa

3. Säätöä humalassa tai/ja ujo kahvitteluhetki

4. Suurta taistoa kumpi ottaa yhteyttä ensin, mies antaa yleensä periksi

5. Mies haluaa tavata useammin, soittelu ja tekstailu on joka päiväistä (ellei jopa tuntista)

6. Minua alkaa vähän ahistaa, mutta yritän päästä siitä yli

6. Tapailua

7. Yhteydenotto vähenee minun osaltani

8. Tapailua silloin tällöin

9. Yhteydenotto vähenee myös miehen osalta pikkuisen (luultavasti ahdistusvihjailujeni takia)

10. Minä alan ärsyttäväksi naiseksi jolle tulee jokin ihme ahdistus sitoutumista kohtaan, vaikka mies on täydellinen ja parisuhdetta tässä on etsitty jo vuosisatoja!

11. Minä mutisen jotain sitoutumiskammosta ja plää plää plää

12. En kuitenkaan halua sanoa miehelle suoraan että en halua sitoutua, koska oikeasti haluan. HALUAN!

13. Tapaamme harvoin ja lopulta mies joko kyllästyy ja lähtee, minulla on joku toinen mies tai hänellä on joku toinen nainen. Kaikkia ärsyttää.

14. Menee väh. pari kuukautta, näemme sattumalta

15. Alkaa vanha suola janottaa, aika parantaa haavat. Lisäksi tajuan että mieshän oli oikea unelmien prinssi! Onko hän lisäksi käynyt salilla... ?

16. Kohdasta 5. eteenpäin samalla kaavalla (paitsi että minä haluan tavata useammin) TAI mies on mennyt eteenpäin, löytänyt itselleen mallin ja minä elän yksiössä Ben&Jerry's jäätelöpurkin kanssa TAI tajuamme että rakastamme toisiamme valtavasti ja olemme loppuelämämme yhdessä (ei ole vielä tapahtunut...)

Kuitenkin on/off suhteissa on useimmiten kysymys siitä, että toisen kanssa ei halua sitoutua jostain hyvästä syystä, mikä on todettu aikaisemmin. Ajan kuultaessa muistot pieni piru korvan juuressa sopertaa että kyllä siinä on hyvä ihminen sinun vierellesi, tuttu ja turvallinen ja saat hänet helposti ilman turhia alkudeittailuja jotka useimmiten voivat olla hyvin epämiellyttäviä. Jos mies on ollut jättävä osapuoli, on ihanaa kun hän sittenkin haluaa olla kanssani. Sama homma toisin päin, sitten taas hetken päästä erotaan. Kaikkien pitäisi kyllä se lopettaa, asian pitäisi olla kerrasta poikki.

"Mä arvaan, sä tulit takaisin
mun kaupunkiin jonka taas pistät sekaisin"