maanantai 20. toukokuuta 2013

Suinpäin suhteeseen?

Televisiosta tulee hääohjelmia, joissa rakastuneet ovat tavanneet kuukausia-, tai vain yhtä vuotta ennen.  He kertovat salamarakkaudesta, rakkaudesta ensi silmäyksellä, vahinkoraskaudesta joka kohti rakastumiseen... näitä tarinoita riittää. 

Ehtiikö toiseen ihmiseen tutustua kunnolla lyhyessä ajassa?

Itse yritän vakaasti uskoa avioliiton pyhyyteen ja siihen että eroa ei oteta helpolla. Avioliitosta on tullut melkein oma trendinsä, mennään helposti naimisiin ja erotaan ensimmäisen vastoinkäymisen tullen. Niin myötä- kuin vastamäessä, pah! Ennen vanhaan naiselle ei olisi jäänyt mitään, miehen nimissä oli talot ja torpat. Lähteminen oli vaikeampaa, osa avioliitoista järjestettyjä. Tiedän vanhemman pariskunnan, jotka ovat olleet naimisissa 60 vuotta. SIIS KUUSIKYMMENTÄ VUOTTA! Se on timanttihäävuosi. Elämää on vaikeuttanut myös miehen alkoholismi. Ei nykyajan nainen tuollaista menoa olisi kauaa katsellut. En tosin tiedä, olisiko edes pitänyt. 
Kuitenkin, jos ehtii olla naimisissa 80 vuotta, saa platinahäät. Eli naimisiin on menty alle parikymppisenä ja elää pitäisi 100 vuotiaaksi. 

Se joka siihen pystyy, saa ikuisen kunnioitukseni. Selvittäisiin nykyaikana edes nahkahäihin.

Minulla on muutama seurusteleva ystävä, jotka olivat on/off - suhteessa eräisiin miehiin melkein kolme vuotta. Nyt he vihdoin sitoutuivat ja elävät onnellisesti parisuhteessa. Kolme vuotta on todella pitkä aika, itse olisin jo vaihtanut miestä 300 kertaa (eheh ehkä hieman liioittelen). Kuinka siihen voi jaksaa uskoa? 

Voiko miehen oikeasti kesyttää? Onko kolme vuotta normaali aika moiseen tekoon?

Itse uskon, että jos parin kuukauden aikana ei juttu ala etenemään, ei se etene ollenkaan. Tosin nämä kaksi ystävääni ovat saaneet pienen aivopirun mutisemaan korvaani tästä toisesta vaihtoehdosta. Mutta en tiedä kestäisikö henkinen psyykkeeni ja stressivatsani noin monen vuoden deittailua, mustasukkaisuutta ja tutustumista. Itselläni toimii taktiikka:

unohdan entisen, kun kuvioihin tulee mukaan uusi.


Haluan täydellisen rakkaustarinan ja platinahäät. Kiitos.
UP oli muuten hirveen hyvä elokuva. Itkin.


2 kommenttia:

  1. Jos inspiraatiota ja asiaa riittää niin tee oikein kokonainen postaus on/off suhteista, niistä ei oikein missään puhuta! Onko sellanen yleistä ja miten sitoutuvia sellasessa ollaan, millasia oikeuksia olla esim muiden kanssa? (nyt ekaa kertaa edes ajattelen asiaa ja taidan ajatella koko loppuillan...:D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On/off suhteet ovat erikoisalaani! :D kiitos vinkistä!

      -MJ

      Poista