Kaksi todella läheistä ystävääni ovat alkaneet juuri seurustella ja tapasin heidän kultansa ensimmäistä kertaa vähän aikaa sitten. Jälkeenpäin olen saanut kuulla että miehet olivat jännittäneet tapaamistani ihan hulluna. Toisen kaverini mies oli jopa nähnyt painajaista jossa olin ilmestynyt ilmoittamatta ovelle kaverini ollessa muualla. Unessa olin tietenkin ollut Justiinan tapainen pirttihirmu. Ihmettelin tätä syvästi koska olen maailman leppoisin ihminen. Oikein sydämestä otti kun ystäväni selitti tilanteen minulle:
sanoin miehelleni, etten välitä tippaakaan jos kukaan muu ei tykkää sinusta, mutta jos Milja ei sinua hyväksy niin se on menoa sitten. Milja on minulle liian tärkeä.
Itkuhan siinä melkein tuli. Kuka miehiä tarvitsee kun on näin ihania ystäviä?!?
ELÄKÖÖN SINKKUUS!
ELÄKÖÖN!
No jaa, kyllähän kaikki tietää että tämän sortin huuma kestää sen kymmenen minuuttia kunnes naapurin seksikäs jätkä leikkaa ruohoa helteellä ilman paitaa... mmmm...
Taas sivuraiteilla. Mitä yritän tässä kovasti pohtia, on ajatus siitä että olisiko minulla oikeasti tuollainen valta?
Voisinko minä langettaa kuolemantuomion suhteelle?
Tiedän että ystäväni tarkoittavat hyvää ja luulen että he oikeasti uskovat voivansa jättää miehen minun vuokseni. Minä taas en usko siihen. Sanotaan että jos minusta ystäväni jätkä olisi niin vastenmielinen etten sietäisi häntä edes silmissäni, sanoisin asiasta ystävälleni joka luultavasti vain yrittäisi pitää meidät erossa toistemme kurkuista. Jos taas ystäväni olisi jo ollut aikeissa erota miehestä, minä olisin ollut vain loistava syy.
Viimeinen pisara.
Rupesin myös miettimään minkälaisen kuvan jätkät minusta saavat. Kunhan olin heidät hyväksynyt ensin, tietysti. Olimme katsomassa toisen pariskunnan luona jääkiekkoa (koska olen pikku hiljaa alkanut kiinnostumaan lätkästä!) ja mies siinä katsoi sitten kulma koholla kun kaadoin maalintekohetkellä limsat ystäväni päälle, löin vahingossa vieressä istuvaa, sätkin ja kiljuin kuin teurastettava sika ja jännityksen kohotessa seurasin naama vakavana pelin kulkua. Tosin sain pisteitä varmasti takaisin kun tiesin enemmän alkulohkon pisteistä kuin jätkä. Hähähähähähähä. Tosiasia kuitenkin on että kun mies alkaa seurustella ystäväni kanssa, minä olen se kolmas osapuoli joka tulee mukana ongelmineen.
Halusi mies sitä tai ei.
Parisuhteeseen ei siis koskaan kuulu vain kahta ihmistä. Mukana voi tulla koko suku, ystävät, kissat, koirat ja myöhemmin jopa lapset. Kiva.
Ainahan kavereistaan on mustasukkainen. Inhottaa kun kaveria ei näe enää niin helposti kahden kesken, ei voi soittaa epäonnistuneista treffeistä 24/7 ilman että mies kuuntelee korva pitkällä puhelimen vieressä ja huokailee naisten hölmöilyille, eikä baariin voi enää mennä iskemään miehiä yhdessä.
Sillä ei kuitenkaan ole väliä koska toisen onnellisuus antaa omalle elämälleen edes jotain toivoa.
Sitä paitsi, jos eron hetki koittaa niin kaverin kanssa on ihana puida menneitä, haukkua kaksilahkeisia ja juoda itsensä Mila Kunisin näköiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti