keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Rakkaudestako se hevonenkin potkii?


Se tunne kun vastakkainen sukupuoli saa sinut raivon valtaan. Se pieni vit**ilu ja ainainen kiusaaminen harmittaa, varsinkin jos ei ole varautunut laittamaan vastaan. 

Kuitenkin minulle on monesti käynyt niin, että myöhemmin on selvinnyt kliseinen asia:

Kaiken takana on rakkaus.

Itse en tätä harrasta, mutta miksi miehet yrittävät saada naisen huomion kiusoittelun kautta? Esimerkiksi jos sanot naisen juuri värjättyjä hiusia keltaiseksi, se ei välttämättä ole paras mahdollinen keino saada naista lähtemään kanssasi ulos. 

Ovatko jotkut miehet vain niin ujoja, etteivät keksi mitään muuta lähetymistapaa kuin nälviminen? Pieni kiusoittelu ei ole koskaan pahaksi, mutta tiettyä rajaa ei saa ylittää tai toinen pahoittaa mielensä.

Olen itse todella kärkäs ihminen ja saatan joskus sanoa jotain mitä en todellakaan tarkoita pahalla. Mutta jos olen kiinnostunut jostain ihmisestä, ei mieleeni tulisi ollenkaan alkaa nälvimään ja kiusoittelemaan vääristä asioista. Onneksi suurimman osan pystyy unohtamaan aika nopeasti.

Kuitenkin jotkut asiat saattavat jäädä kummittelemaan mieleen vielä vuosiksi. Esimerkiksi muistan, kun yläasteella eräs poika sanoi minulle että minulla on iso nenä ja isot korvat. Tällainen herkkä murrosiän kukkanen meni asiasta ihan sekaisin, muistan että katsoin peilistä nenääni joka ikinen aamu enkä voinut edes kuvissa olla enää rennosti. Ajattelin vain jättinenäni valtaavan koko valokuvan. Hiukset pidin korvieni peittona seuraavat kaksi kuukautta. 

Poika oli tietenkin kiinnostunut minusta.

Tätä on kuitenkin tapahtunut myös sen jälkeen kun siirryttiin 20 iän toiselle puolen. Ennen vanhaan vedettiin tyttöjä letistä ja vielä tänäkin päivänä joku saattaa tulla ja kiskaista. Ärsyttävää. Enkä sano, ettei kiusoittelu olisi hyvä asia, oikein tehtynä se voi kasvattaa jännitteitä hyvällä tavalla ja auttaa saamaan toisen huomio. Mutta se vaatii taitoa ja ihmistuntemusta. Ulkonäköön liittyvät asiat kannattaa pitää positiivisina ja muutenkin liian henkilökohtaisuuksiin on turha mennä. Tämäkin riippuu tietysti ihmisestä, itse olen ollut todella herkkä. Nykyään kestän asioita vähän paremmin huumorin kautta, ehkä miehet ovat aistineet sen ja alkaneet sen takia vielä enemmän tehdä tuttavuutta kiusoittelun avulla. 

Harmi vain että minulla on aika terävä kieli ja jos sille päälle satun, mies lähtee häntä koipien välissä paikalta.

Osaan potkia takaisin.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti