Sain eräältä lukijalta hyvän vinkin vierailla Voice:n nettisivuilla lukemassa artikkelin: Sinkut varastavat muiden miehet ja 11 muuta yksineläjiin kohdistuvaa erehdystä.
Käydäänpäs pohtimaan väitteitä yksi kerrallaan.
HUOM!
Alla oleva teksti edustaa vain minun omia näkemyksiäni aiheesta, eikä teksti näin ollen edusta muiden sinkkujen virallista kantaa.
1) Sinkut tarvitsevat apua treffikumppanin löytämiseen.
Olen aiemminkin teksteissä raivonnut siitä, miten minua ottaa päähän kaiken maailman parittaminen. Jos haluan sokkotreffeille, pyydän sitä. Jos haluan että tavatessani ystävän mieskaverin, jolloin ystäväni heittäytyy omituiseksi (ja omasta mielestään hyvin parittajamaiseksi), pyydän sitä. Useimmiten sinkut haluavat tutustua itse uusiin ihmisiin. Totta kai jos kaverilla on hyvä ehdokas, sen saa tuoda näytille. Mutta senkin voi hoitaa hienotunteisesti, ettei suhde kariudu paniikkikohtaukseen ensimmäisestä kädenpuristuksesta. Esimerkiksi jos kaveri tutustuttaa minut johonkin mieheen, ensimmäisen viiden minuutin aikana ei ole suotavaa sanoa: Voi kun teidän lapsista tulisi kauniita. Itselläni yksi ihan potenttiaalinen suhteen alku kariutui juuri ystäviini, jotka vinkkailivat silmiään kuin kohtauksen saaneet.
2) Sinkut bilettävät joka päivä tai ainakin hyvin usein.
Pariskuntia vain ärsyttää, että sinkut ovat vapaita tekemään mitä haluavat. Minäpä voi lähteä baariin tanssimaan neljään asti yöllä, ilman että joku urputtaa korvan juuressa. Tai soittaa kymmenen kertaa tunnissa kännykkään.
Jotkut sinkut voivat bilettää tavallista enemmän, koska haluavat tutustua uusiin miehiin tai koska haluavat yöseuraa. Seksiä kun ei ole saatavilla 24/7 (mitä epäilen kyllä parisuhteessakin eläville). Itse käyn ulkona aika harvoin ja baarista en jaksa iskeä enää oikein ketään. Olen kasvanut yli siitä, että aamulla pitää hiippailla krapulassa ulos tuntemattoman asunnosta ilman alushousuja (true story). Itse tykkään paljon enemmän istua vaikka pubissa punaviiniä (tai kaljaa) siemaillen ystävien kanssa, niin että pystyy jopa puhumaan. Mutta aika harvoin enää sitäkään tulee harrastettua.
3) Sinkut saattavat varastaa muiden kumppaneita.
En usko että sinkut tahallaan iskevät varattuja miehiä. Ainakaan useimmat. Itse tulen hyvin juttuun miesten kanssa ja minulla on monta hyvää miesystävää jotka ovat parisuhteessa. Täytyy vain muistaa raja mitä ei saa ylittää. Uskon että sinkuilla on huono maine, koska parisuhteessa elävät miehet (jotka haluavat pettää) harvemmin iskevät parisuhteessa eläviä naisia. Kyllä sinkut ovat etusijalla ja sinkku ei voi tietää, onko mies moniaviollinen. Toinen teoria voi olla rakkaus. Rakkautta ei voi ennakoida ja joskus käy niin paska tuuri että rakastuu varattuun mieheen. Tietenkin pitää yrittää antaa olla, mutta jos mieskin vastaa tunteisiin.. Paska juttu mutta yläkerran ukolla saattaa olla omituinen huumorintaju.
4) Sinkut tahtovat viihdyttää muita kertomalla hullunhauskoja tarinoita treffeiltään.
No totta kai! Treffit ovat tunnetusti yksi parhaimmista tavoista nolata itsensä. Treffeillä sattuu ja tapahtuu, tapaa ihania miehiä ja sitten niitä aivan kammottavia. Jos parisuhteessa elävät saavat kertoa siitä miten kävivät yhdessä uimassa tai miten hienosti oma pieni kullanmurukoira pärjäsi agilityssä, miksi sinkut eivät saisi kertoa tarinoita omasta elämästään? Treffit nyt sattuvat kuulumaan siihen.
5) Sinkut eivät ole yhtä kypsiä, vastuuntuntoisia eikä kehittyneitä kuin parisuhteessa elävät.
Vaatii suunnatonta kypsyyttä elää yksin ja vastuuntuntoisesti. Lisäksi vaatii suurta kypsyyttä, että ei ota ketä tahansa kaduntallaajaa omaan kotiinsa vain siitä syystä ettei halua olla yksin. Uskon että useat sinkut pärjäisivät paljon paremmin autiolla saarella itsekseen, kuin parisuhteessa elävä ihminen. Jos mies tekee kaikki "miesten asiat", ei naisen tarvitse opetella niitä. Jos nainen tekee esimerkiksi aina ruoan, miksi mies opettelisi kokkaamaan? Minä osaan kokata, vaihtaa pyörän kumin, siivota kämpän lattiasta kattoon, koota hyllyn ja tulen hyvin toimeen elektroniikan kanssa. HAH. Parisuhde puolittaa työn määrää (ainakin toivottavasti), joten aivoja ei joudu käyttämään niin paljon. Sinkkujen aivot ovat siis kehittyneempiä. HAH HAH.
6) Sinkut tekevät jotakin väärin, koska eivät ole löytäneet kumppania.
Voi olla. Saatamme olla liian nirsoja, sitoutumiskammoisia, sotkuisia, liian siistejä... Kukaan ei ole täydellinen. Voimme tehdä myös väärin siinä, että rakastamme omaa minuutta, tiedämme oman arvomme emmekä halua ketä tahansa nurkkiin pyörimään. Kuten olen jo monesti kirjoittanut. Uskon että jokaiselle on joku kenen kanssa viihtyy ja jaksaa olla. Josta tulee se paras ystävä ja uskottu. Ihmisiä elää maapallolla kuitenkin 7 miljardia joten vähän armoa etsintään.
7) Sinkut muuttuvat mustasukkaisiksi, jos heille kertoo olevansa rakastunut.
Tunnustan. Joskus saatan tuntea pienen mustasukkaisuuden pistoksen jos joku kertoo rakastuneensa. Mutta en ole mustasukkainen rakkaudesta. Olen mustasukkainen ystävästäni joka sen minulle kertoo. Tiedän että tulen osittain menettämään hänet sille miehelle ja se tuntuu pahalta. Ei enää sinkkuilua kahdestaan, miehistä jauhamista ja riehakkaita kännejä. Iloitsen ystävän onnesta, mutta murehdin kaiken muuttumista.
8) Sinkkujen elämä on villiä ja jännittävää.
Kerron teille eilisestä päivästäni:
Heräsin. Söin. Menin kouluun. Söin. Tulin kotiin. Söin. Katsoin telkkaria. Neuloin villasukkia. Söin. Menin treeneihin. Tulin kotiin. Söin. Menin nukkumaan.
Heräsin. Söin. Menin kouluun. Söin. Tulin kotiin. Söin. Katsoin telkkaria. Neuloin villasukkia. Söin. Menin treeneihin. Tulin kotiin. Söin. Menin nukkumaan.
9) Sinkuilla on takanaan lukemattomia yhden yön suhteita ja eeppisiä selibaatteja.
Minulla on oikeita todellisia yhden yön suhteita takana kaksi. Nämä ovat kestäneet siis todellakin maksimissaan yhden yön, eikä mieheen ole otettu enää yhteyttä. Sitten on pidempiä säätöjä, viikonloppuromansseja jne. Selibaatti.. jos ei halua harrastaa känniseksiä se taitaa olla kohtalona. Onneksi on olemassa omat kädet, mielikuvitus ja jopa huippukiva.fi. Useimmiten se on paljon parempaa kuin baari-illan jälkeinen väsynyt humalainen tökkiminen. Iltalehden sivuilla oli vähän aikaa sitten artikkeli asiasta: Itsetyydytys korvaamassa seksin? Voipi olla tai voipi olla olematta.
10) Sinkut haluavat kyläillä muiden luona, koska heidän omat kotinsa ovat sotkuisia poikamies- tai naisbokseja.
En usko että asuntoni olisi yhtään sen siistimpi jos täällä asuisi vielä mies. Jos mies ei rakasta siivoamista, uskoisin kämpän räjähtävän käsiin. Miesten puolesta en voi sanoa, mutta olen nähnyt muutaman sinkkumiesystäväni asunnon ja myönnän että se kaipaisi naisen lämmintä kättä.
11) Sinkut ovat aina käytettävissä lemmikkien tai lasten vahtimiseen.
Ja miksi parisuhteessa elävät eivät voisi vahtia lapsia tai koiria? Palveluksia on hyvä tehdä, koska sitten saa tarvittaessa myös vastapalveluksen. Ainakin toivottavasti.
12) Sinkut ovat yksinäisiä.
Parisuhde luo tiettyä turvaa. Jokainen tuntee varmasti joskus olevansa yksin, varsinkin näin marraskuun pimeinä hetkinä. Kuitenkin sosiaalinen verkosto ei ulotu vain kumppaniin, on ystävät, perhe, koulu, työpaikka, suku... On inhottavaa ajatella, että sinkkujen elämä olisi muka paljon huonolaatuisempaa kuin parisuhde. Esimerkiksi rakastan sitä että kotiin tullessani sytytän kynttilöitä, laitan rauhoittavaa musiikkia ja juon teetä istuen lempinojatuolissani. Se ei onnistuisi jos toinen mäkättäisi korvan juuressa. Myönnän että maailmassa kaikki tuntuu pyörivän rakkauden ympärillä. Mutta se voi olla myös rakkautta perhettä, ystäviä ja omaa itseään kohtaan.
Tätä blogia lukiessa huomaa, että eipä aika juuri asioita muuta... Lähes nelikymppisenä miehen etsiminen on ihan yhtä haastavaa kuin nuorempanakin. Tsemppiä onnen etsintään :)
VastaaPoistaEmma
loppukiri.wordpress.com
Kiitos! :D sinulle myös :)
Poista