sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kokemuksen syvällä rintaäänellä

Tehdäänpäs ihan pieni muistilista siitä, mitä kannattaa huomioida lähdettäessä baariin ja yökerhoon (tai klubille niin kuin eilen minulle sanottiin).

1. Älä koskaan mene tanssilattialle juoman kanssa.
Tätähän ei ikinä opi. Itselläni asia päättyi niinkin ikävästi, että kaljat oli naamalla ja meikit pitkin poskia. Onneksi klubilla oli kauhuteemaiset naamiaiset joten kertaheitolla sain olemattoman pukuni kuntoon. Oli mukavaa sokeana myyränä törmäillä ihmisiin kun yritin päästä vessaan.

2. Älä koskaan laita korkkareita, jos tiedät joutuvasi kävelemään kotiin.
Siis mikään matka ei ole koskaan, ei koskaan, tuntunut niin pitkältä ja tuskalliselta kuin viime yön kotimatka. Jokainen askel oli pelkkää kipua ja tuskaa. Kun pääsin kerrostalon etuovesta sisään lysähdin lattialle, revin kengät pois jalasta ja oikeasti aloin vollottamaan. Onnen kyyneleitä joissa oli suuri määrä tuskan jälkeistä helpotusta.

3. Pese aina meikit huolellisesti pois (muullakin kuin kaljalla).
Istun täällä todella silmät punaisena ja kipeinä koska en viitsinyt pestä meikkijä pois ennen nukkumaan menoa. Se plus kalja silmissä.. ei hyvä.

4. Jos tiskillä on pitkät jonot, flirttaile tiskiin nojaavien miesten kanssa. He päästävät sinut suoraan paikoilleen kunhat ovat saaneet oman tilauksensa.

Siinä oli opetukset jotka halusin kanssanne jakaa. Illasta vielä sen verran, että olin jo onnellisesti unohtanut miten ärsyttäviä ihmisiä (varsinkin miehiä) paikat ovat pullollaan. Ei sieltä kyllä kumppania löydy ellei käy todella hyvä tuuri. Itse nappasin itsellesi sellainen todella ison miehen tanssikaveriksi. Sellainen nallekarhutyyppi. Jätin hänet kyllä kylmästi kadulle ja nilkutin kotiin nukkumaan. Miehen naama kyllä valahti 10 cm maata kohti.. no jaa.


 Hyvää talviaikaista sunnuntaita!
Baarit oli tunnin pidempään auki. Voi luoja.


2 kommenttia:

  1. Toinen vaihtoehto siihen, ettei tarvitse baaritiskillä odotella on jättää 50€ tippi ensimmäisen juoman mukana. Sen jälkeen saa loppu illan heti palvelua. Kannattaa juoda sitten niin paljon, ettei seuraavana päivänä pysty ajattelemaan miten typerää oli antaa viisikymppiä tippiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos rahaa vain olisi niin mikäs siinä! :D Rahalla saa ja hevosella pääsee.

      Poista