keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ensitreffeistä

On kaunis aamu. Aamukahvi porisee halvassa kahvinkeittimessä. Yksi parhaista ystävistäni kertoi minulle eilen, että miesystävä kosi. 

Taas yhdet häät tulossa. Yhdet hyvän ystävän häät. 

Olen muuten kaveriporukkani ainut sinkku.
Voisin kirjoittaa siitä, kuinka yksin jäämisen pelko puristaa yksinäistä sydäntäni kun istuin yksiössäni yksin. En kuitenkaan tee sitä, koska tämä ihana helleviikko ei anna masennukselle tilaa. 

Puhutaan siis ensitreffeistä. Tilanne on joko ihana tai kamala. Mitä kuitenkin oman kokemukseni mukaan on hyväksi koettu? Tietenkin kaikki on tapauskohtaista ja erityisesti mieskohtaista, mutta tässä vähän omia kokemuksia. 

1. Kädestä pitäminen
Ei. Ahdistavaa.. liiän läheistä toimintaa. Aivan kuin mies haluaisi sanoa: Omistan sinut tästä hetkestä alkaen. Seurustelujuttuja. 

2. Mies tarjoaa
Tästä on paljon puhuttu. Jos treffipaikka on joku suhteellisen edullinen (esim. mennään kahville tai yksille) miehen kannattaa muutama euro kukkarostaan tuhlata naiseen. Silloin naiselle tulee olo, että täytyypä kysyä miestä ulos ja tarjota sillä kertaa hänelle kahvit. Jotkut naiset ovat sitä mieltä, että jokainenhan maksaa omat juttunsa ja sillä selvä! Minusta kuitenkin ekoilla treffeillä tarjoaminen on kiva ele, joka maksaa itsensä myöhemmin takaisin. 

Muutamia kokemuksia ystävilläni on ollut myös vastaavasta:
Mies on "huijannut" naisen maksamaan kummankin ostokset. Yhtenä esimerkkinä, eräs mies kysyi ystävääni ulos. He menivät yksille ja tiskillä ollessaan kaverini ajatteli että kumpikin maksaa omansa. Kun tarjoilija kysyi yhteen vai erikseen oli mies hiljaa ja tuijotteli kärpäsiä katossa. Ennen kuin kaverini ehti reagoida, lasku oli mennyt yhteen ja mies livahtanut takaisin pöytään. 

Ei näin. 

3. Voiko nainen kysyä miestä ulos?
Ekoille treffeille? Kyllä, mutta jos mies on enemmän kiinnostunut aluksi, onhan se helpompaa.
Toisille treffeille? Kyllä, mutta jos mies kysyy ulos, onhan se varmempaa.
Kolmansille treffeille? Jos olet itse kysynyt miestä ulos JOKA kerta, anna olla ja odota. Kyllä mies kysyy sinua ulos, jos häntä kiinnostaa. 
Nainen voi tehdä aloitteen, mutta jossain vaiheessa miehen suunnalta on pakko tulla myös aloitteita.

4. Pussaaminen
Ystäväni sanoi, että hyvin siveellinen hyvän yön suudelma on hyvä jos siltä tuntuu. Itse olen yhden kerran ollut hulvaton ja pussaillut ekoilla treffeillä ihan kunnolla. Olinkin sitten flunssassa kaksi viikkoa, karma iskee. No ei. Menimme silloin minun luokseni ja kaikki olisi varmaan johtanut seksiin, jos minulla ei olisi ollut hillopäiviä. Silloin kyllä pussailtiin kunnolla. Ah. 
Se on ollut kyllä ainut kerta.Yleensä olen niin ujolla tuulella, että tyyliin juoksen karkuun kun ollaan sanottu no moikka sitten. Mutta yleensä kyllä halataan.


5. Seksi
Jos tilanne ei ole yhden yön (baari)suhde, älä tee sitä. On kummallekkin mukavampi odottaa, kuvitella ja fiilistellä. Itse olen yleensä harrastanut seksiä noin 4-7 treffien jälkeen, jos siltä tuntuu. Erään jätkän kanssa esimmäinen kerta meni niin, että himopussailtiin perjantaina, jätettiin kesken, viikonloppuna ei nähty ja maanantaina sitten KABUUM. Se oli kuin jumalattoman pitkä esileikki. Ah. Hyviä muistoja. 

6. Missä tavataan?
Meille vai teille - altistaa liikaa seksin houkutuksille.
Kahvila - erittäin hyvä.
Baari - hyvä, kunhan ei ole liikaa meteliä.
Kävely - rento tilanne, ei tarvitse katsoa toisen naamaa koko ajan. Keskusteluaiheita keksii vaikka luonnosta.
Elokuvateatteri - ei ekoille treffeille koska ei voi keskustella. Jos on surullinen elokuva vollotus alkaa ja meikit leviää.
Kuntosali - jos haluat heti näyttää pienen hikisen puolesi, anna mennä. Itse en pystyisi, koska ensimmäisen laitteen jälkeen lysähtäisin maahan jalat sätkien. 

Kannattaa valita paikka, jossa on rento olla ja hyvä keskustella. Voitte pelata vaikka lautapelejä, jos aktiviteettia haluatte. Tai mennä pelaamaan minigolfia (ellet ole liian voitontahtoinen).

Ai että kun haluaisin treffeille.
Pussailla.
Kaikkee. 

P.s. Blogin kävijämäärässä pamahti 100 000 rikki!! TÄMÄ ON VIRSTANPYLVÄS.

5 kommenttia:

  1. Kaikessa muussa oon aamaa mieltä paitsi tosta seksin harrastamisesta. Mä yleensä hyppään sänkyyn jo varhaisessa vaiheessa, koska miehen taidot sängyssä kertoo mun mielestä jo aika paljon luonteesta
    Vaikka toiselle pystyy tietysti opettamaan mistä tykkää sängyssä niin voi silti olla ettei mieltymykset kohtaa. Esim. Toinen vihaa hardcoreseksiä ja rakastaa hellää rakastelua, kun toisella on juuri päinvastaiset mieltymykset. Kerran oon tehny sen kanssa virheen että odotin seksin suhteen ja ehdin jo ihastua mieheen ennen seksiä. Lopulta sänkyyn hypättyämme seksi oli ihan paskaa. Siihen loppui meidän tapailu. Joskus ei vaan sängyssä klikkaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Itse vain kaipaa nykyään seksiä tunnesiteellä, jonka takia malttaa odottaa ja toivoa parasta :D

      Poista
  2. Itse tekstiin (erittäin hyvä oli, btw) viittaamaton huomio: juokseeko nuo hahmot tuossa videokuvassa ensin eteenpäin ja sitten taaksepäin? :D Vai näenkö omiani. Katsoin hetken aikaa että mitä kummaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa katsoin miekin! Elämän suuria mysteerejä.

      Poista
    2. Tässä menee yöunet kun tuijotan kuvaa silmät selällään :D kiitos

      Poista