Blogiani pitkään lukeneet tietävät, että synttärini menivät tässä vähän aikaa sitten ryminällä ohi. En jaksanut erikseen siitä mitään postausta tehdä, juhlin niitä ensimmäistä kertaa todella rauhallisesti (sitten lapsuusajan). Kävin muutaman kaverini kanssa syömässä ja lasillisilla, oikein oltiin aikuisia. Yleensä synttäreihini kuuluu railakas ylilyönti viinan kanssa (lue: vessanpöntön halaus), sekä jotain sutinaa vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Nyt - ei mitään. Melkein ahdistaa.
Näin Miestä (jos et tiedä, kuka tämä mystinen henkilö on, lue joulukuun ja tammikuun postaukset) yksi päivä sattumalta ja juteltiin oikein pitkään ja hartaasti. Ilokseni huomasin, ettei hänen näkemisensä tuntunut enää missään. Sain jopa ujutettua hänen nykyisen tyttöystävänsä keskusteluun mukaan (voitto!!!!) coolisti. Tämä suhde on nyt lopullisesti pakattu laatikkoon, on hyvä olo.
Kävin myös viime viikolla treffeillä. Treffit olivat miehen kanssa, jonka kanssa olen jo ollut kerran ulkona joskus puolisen vuotta sitten. Mies vain lähti muille maille ja on nyt palannut takaisin. Oli yhtä hauskaa kuin viimeksikin ja pikkaisen olen jopa ihastunut. Kuitenkin meidän whatsappailu ei oikein ota osumaa ja siksi annan kaikki pallot miehelle. Pyytäköön ulos jos tahtoo.
Olen myös palannut takaisin kesälandelta opiskelujen pariin ja huomaisin erään mielenkiintoisen asian. Kun olemme nähneet pitkästä aikaa kavereiden ja tuttujen kanssa, todella moni kysyy ensiksi oletko vielä sinkku? Kysyjät ovat useimmiten sinkkuja itsekkin. Ei siinä mitään, itse en yleensä ihan heti ensimmäiseksi ala sinkkuusasioita utelemaan. Yleensä ne selviävät itsestään (kun on juotu punaviiniä yhdessä muutama pullo).
Löysin sattumalta youtubista hyvän kappaleen, kuunnelkaa sitä kun syksy lähenee ja haluutte vähän masistella.
Ihanaa viikkoa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti