Eilen innostuttiin menemään yökerhoon ystäväni Ellun kanssa. Baari oli ihan täynnä ja hyvännäköisiä miehiä todella, siis todella suuri tarjonta. Olimme ihan suht perusvaatteissa, kummallakin oli tennarit, farkut, vähän siistimpi paita ja minulla pelkkä arkimeikki (lue: pelkkää ripsaria, koska olen laiskapaska). Itse join vain yhden halvan kaljan, mutta Ellulla meni vähän lujempaa. Missään yltiöpäisessä humalassa hän ei kuitenkaan ollut, eli meno oli loistavaa!
Istuttiin, juteltiin ja tanssittiin. Kaikkein paras asia kuitenkin oli, että meitä tultiin iskemään koko ajan. Ilman että itse teimme muuta aloitetta kuin pienen flirttikatseen. Ja miehet olivat vielä todella hyvännäköisiä! Meidän ei siis todellakin tarvinnut olla siellä näin saadaksemme huomiota:
Ja jotkut naiset siis tekivät näin. Kirjaimellisesti. Huoh.
Kuitenkin koska puhumme nyt minun elämästäni, asia ei mennyt kuin strömsössä. Kerrataas asiat tähän:
1. Mies nro. 1: Nyrkkeilijä (koska puuttui 1 etuhammas)
Ellu oli katsellut tätä jätkää koko illan, ja heidän välillään oli pieniä flirttikatseita koko ajan. Kuitenkin tanssilattialla Ellun ja minun luokseni tulivat kaverukset, jotka tanssittivat meitä "kiihkeästi". Ainakin Ellun puolelta, itse lähdin ulos ihan siinä mielessä että en kenenkään jätkän luokse mene. Mutta palaamme tähän mieheen myöhemmin.
2. Mies nro. 2: Duracell-pupu
Yllämainittu minua tanssittava mies hyppi ja loikki koko ajan ja joka paikkaan. Lisäksi hän nosteli minua ilmaan vastalauseista huolimatta, ja teki koko ajan huulilla sellaista Günther-ilmettä. Jos ette muista tätä ihanaa törröhuulimiestä, klikatkaa tästä. Voi luoja, nyt kun katsoin tuon musiikkivideon, se mies OIKEASTI teki hyvin Günthermaisia juttuja. Ilmankos en lämmennyt. Jossain vaiheessa vain juoksin karkuun.
Hmmm samaan aikaan tanssilattialla oli yksi todella CUUMA mies, jonka kanssa pyöriteltiin silmiä, duracellin hyppiessä ympäriinsä. Hän oli ihana. Ihana ihana ihana. Mutta jäi flirtti-tasolle.
3. Mies nro. 3: Nyrkkeilijän kaveri
No niin, nyt siis päästään asiaan. Ellua tanssittanut mies oli siis tämän nyrkkeilijän kaveri. Kun Ellu jäi minun kanssani tanssimaan, mies tuli juttelemaan ja selvisi että ne kaksi ovat kaveruksia. Kumpikin yritti selvästi Ellua ja ilta kärjistyi siihen, että kaverit alkoivat tappelemaan. Kuitenkin he sitten sopivat, että kumpikin antaa olla. Miehet.
4. Mies nro. 4 & 5: Lappi-kaverukset
Ehkä kahdestaan liikkuvia naisia lähestyy helpommin kahdestaan liikkuvat miehet. Kynnys on pienempi tulla juttelemaan, kun tytöt eivät ole lauman keskellä ja omasta kaverista on turvaa. Mutta nämä miehet siis.. Kaksi vähän tylsää jätkää pohjoisesta. Eipä ollut paljoa yhteistä.
5. Mies nro. 6 & 7: Pepsodent ja Synttäripoika
Jääkiekkoepisodin jälkeen jäätiin Ellun kanssa vielä seisoskelemaan tupakkakopin lähelle, kun siihen tuli komea mies juttelemaan. Hänellä oli maailman täydellisimmät hampaat. Suunnilleen tätä luokkaa:
Minulla kuitenkin synkkasi sen miehen kanssa hyvin ja annoin jopa numeroni hänelle. Ellulla taas synkkasi myös tämän kaverin kanssa jolla oli synttärit, mutta sain tietää sen vasta sitten kun olimme lähteneet. Emme olleet pilkkuun asti, koska tiistai, ja menimme grillin kautta kotiin nukkumaan.
6. Miehet nro. klassinen tapaus
Sitten oli tietysti niitä baarissa yksin kaljaa juovia, surkumiehiä. Ne tiivistyvät hyvin tähän:
Mutta menkää siis tiistaisin baariin! Ei ole niin täyttä ja meno on hyvä! Ja kalja halpa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti