...voivat muuttaa kaiken. Joko hyvään tai huonoon suuntaan.
Olin eilen hyvän ystävämieheni Henkan kanssa baarissa. Hän on yksi niistä miehistä, joiden kanssa on sovittu että pysytään vain ystävinä. Meidän piti mennä vain yksille, mutta joimmekin muutaman lisää ja puhuimme suhteista ja muista maailman isoista asioista. Menimme puolen yön jälkeen jatkamaan iltaa vielä minun asunnolleni, koska emme halunneet tuhlata enempää rahaa. Juotiin vielä vähän tequilaa, makoiltiin sängyllä ja katsottiin jotain elokuvaa telkkarista. Kumpaakin alkoi nukuttaa ja luultavasti torkahdettiin sängylle, lähekkäin. Tunsin hänen hengityksensä rytmin. Jossain vaiheessa hän havahtui ja sanoi että pitäisi lähteä kotiin. Unenpöpperössä mumisin jotain ja jatkoimme nukkumista. Vähän ajan päästä hän pomppasi ylös ja sanoi lähtevänsä nyt oikeasti kotiin nukkumaan. Avasin silmät ja huomasin tuijottavani suoraan hänen silmiinsä. Katsekontakti kesti noin viisi sekunttia ja sitten hän nousi ylös ja lähti kotiin.
Niiden viiden sekunnin aikana pystyi näkemään miten kummankin pienessä humalassa olevat aivot raksuttivat. Mitä tapahtuisi, jos kaksi hyvää ystävää olisivat yön yhdessä. Pilaisiko se kaiken? Muuttaisiko se kaiken? Lähtisikö siitä ylä- vai alamäki? Voimmeko tehdä niin?
Sitten toinen meistä havahtui todellisuuteen ja lähti pois. Niin on hyvä. Niin on paras.
Miksi olo sitten on pettynyt? Mutta vain hetken. Sitten todellisuus palaa mieleen ja mukaan tulee myös helpotuksen tunne. Ehkä pieni häpeä omista ajatuksista.
Mutta mikä on tämä maaginen viiden sekunnin katse? Se luodaan treffien jälkeen, kun mietitään uskaltaako toista suudella. Se luodaan baarissa hetkeä ennen kuin päättää lähteä miehen mukaan tämän asunnolle. Se luodaan hetkeä ennen kuin sanotaan sanat: Minä rakastan sinua.
Ehkä se on joku alkukantainen voima, suurempi kuin yksikään meistä. Ehkä se kertoo meille sen mitä tunnemme, ei mitä ajattelemme.
Enpä tiedä. Mutta yhden asian tiedän.
Niiden viiden sekunnin aikana muu maailma katoaa. Ehkä olemme silloin yhteydessä johonkin suurempaan voimaan. Ehkä rakkauteen, sillä ja suurin niistä on rakkaus. Tai omaan sisimpäämme.
Tai ehkä se on vain kahden ihmisen välinen yhteys.
Mutta elämä on niitä vaikeita valintoja täynnä.
En voi uskoa että neljän kaljan jälkeen voi tulla krapula. Ainakin henkinen sellainen. Ja näköjään aika herkkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti