keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Eron hetki on pettymys

Jossain laulussa sanotaan, että eron hetki on kaunis.

Paskanmarjat.

Ennen kaikkea se on pettymys.

Näimme Jäbän kanssa viime viikonloppuna ja kävimme sen keskustelun. Viime viikolla alkoi olla sellainen olo, että on pakko mennä joko eteenpäin tai lopettaa tämä juttu. Jäbä ei enää ottanut yhteyttä ja häntä ei selkeästi kiinnostanut enää pitää yhteyttä. Paitsi omalla olen-kaikkien-kaveri asenteellaan.

Näimme ja juttelimme. Kysyin suoraan, mitä hän meiltä haluaa?

"En näe tässä mitään sen syvällisempää"

Lisäksi minulle selvisi, että jäbä oli käynyt myös muilla treffeillä, hän on yhä kiinni ex-tyttöystävässään ja olin ollut hänelle oikeastaan vain muuta ajatteltavaa. 

No, periaatteessa ihan ok. Emme olleet sopineet mistään, joten kaikki oli sallittua. Olisin toivonut kuitenkin, että jäbä olisi muutama viikko sitten sanonut nämä asiat. Minulla oli todella hauskaa hänen kanssaan ja ehdin vähän ihastua. Siksi pari päivää jutun lopettamisen jälkeen kului pienessä itkuraivopuuskassa.


En oikeastaan itkuraivonnut jäbän perään. Itkuraivosin koska olin pettynyt. Olin pettynyt siihen, ettei taaskaan tullut mitään. Etten taaskaan riittänyt. Ettei jäbä halunnut katsoa kanssani tätä korttia. 

No, hyvä kokemus ja hauskaa oli. Niin kauan kuin sitä kesti. Yksi asia kuitenkin ihmetyttää. Jos jäbä käy monilla treffeillä, eikä ole vakavissaan, minkä takia suhteen alussa pitää sitten liehitellä ja innostua niin paljon? Lähettää kuvia ja lässytellä? Eikö alusta asti voisi tehdä selväksi nämä asiat? Ei sitä voi tietenkään heti tietää, mutta kun asiat selkenee niin olisi hyvä puhua. Heti. Niin vältettäisiin kaikki ärsyttävät tilanteet. 

Olen oikeasti ihan kunnossa. Olen vain pettynyt. 

Sivistyssanakirja sen tietää:

pettyä

  1. tulla huomaamaan, että johonkin kiinnitetyt toiveet tai odotukset eivät ole toteutuneet, että aikaisempi hyvä käsitys jostakin on väärä. esim. Pettyä johonkin, jonkin suhteen. Petyin häneen. Pettyä toiveissaan, avioliitossaan, rakkaudessa. Luotin häneen, mutta petyin pahasti.

pettyä

  1. huomata toiveiden, odotusten tms. täyttymättä jääminen

Mutta, eipä siinä! Pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

4 kommenttia:

  1. Voi että, olentosi pahoillani sun puolesta! Se on aina hirveä tunne jos alkaa arvaamaan että toinen osapuoli ei oikein olekaan jutussa mukana, saati jos selviää että tyypillä onkin ollut kierroksessa monta mimmiä yhtä aikaa! Itselleni on käynyt pari kertaa niin että olen pitkäänkin tapaillut miestä, jolta on tullut paljonkin huomiota jne., mutta sitten kun tuo keskustelu (aina minun aloitteestani, arghh) käydään, tulee epämääräisiä vastauksia ja homma kuihtuu siihen. Olit kuitenkin rohkea kun otit asian esille jo nyt - pääsitpähän tästä epäluotettavasta ja selvästi sitoutumiskyvyttömästä häiskästä nopeasti eroon :) Minäkin olen tosi paljon ihmetellyt tuota miesten lepertelyn tarvetta ja määrää, jota ilmeisesti osoitetaan vaikka tunteita ei olekaan. Itselleni olisi kyllä tosi vierasta lähetellä kasapäin lässynmussun-viestejä henkilölle, joka ei herätä mitään fiiliksiä. Ihan käsittämätöntä toimintaa.

    Halusin vielä laittaa sulle lausahduksen joka auttaa mua sydänsuruhommissa. Sometimes it takes a heartbreak to shake us awake and help us to see we are worth so much more that we were settling for.

    VastaaPoista
  2. Toi keskustelu on aina ihan saatanan raastavaa. Mun piti vaan tulla kertomaan, että oot huippu!<3 ja oon nyt saikulla ollessa (tyhmä flunssa) kolunnut KOKO sun blogin läpi! I feel you sis, sait musta ehdottomasti uuden lukijan :-) - Veera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tervetuloa joukkoomme iloiseen ;) ja paranemisia!

      Poista