tiistai 18. helmikuuta 2014

Flunskautis-angsti

VAROITUS! Kirjoitus saattaa sisältää muutamia lievempiä kirosanoja, jos tiedät niiden lukemisen järkyttävän mieltäsi ja aiheuttavan painajaisia ethän lue eteenpäin. 

Miten voi olla mahdollista, että sen yhden kerran kun sairastun hirveään räkätautiin kuukautiset alkavat samana päivänä (jos haluat tietää mikä hemmetin sana on flunskautinen, selaa blogin historiaa marraskuulle). TAAS. Kuitenkin halusin sanoa potevani tällaista ihmisräkätynnyrioloa ja se voi selittää miksi olen tällä päällä. 

Minulle iski kuolen-yksin-ja-muumioidun-omaan-sänkyyni olotila. Oikeastaan kaikki lähti siitä, kun tajusin ettei sokkotreffimies ollut ottanut mitään yhteyttä yli viikkoon. Olin siis päättänyt että haluan pysyä kaverina, mutta olin varautunut siihen että joudun sen lempeästi sanomaan hänelle. Miksi hitossa mies ei viitsi edes tekstaria laittaa?! Ei hän tiedä sitä, etten minä halua enää enempää. Eli toisin sanoen, mies meinaa tehdä rukkaset minulle vaikka minun piti tehdä ne hänelle. Kuinka se äijä kehtaa? Ilman mitään yhteydenottoa. Olenko niin mitäänsanomaton, ettei noin kymmenen tapaamiskerran jälkeen (johon sisältyy muutama yökyläily) en ansaitse edes yhtä facebook-viestiä? Haistakoon paska koko mies. Kaikki miehet. Paska. 


Minä täällä masennun kotonani hukkuen räkäisiin nenäliinoihin, kun hän varmaan juhlii joidenkin helvetin 18 vuotiaiden ylikehittyneiden blondien kanssa (no joojoo on tiistai MUTTA SILTI...) Vaikkei se minua siis kiinnosta, olinhan muutenkin lopettamassa deittailumme. Mutta kukaan, ei kukaan halua olla se joka jätetään. Tai niin kuin tässä tapauksessa, jätetään huomiotta. 

Kuitenkin tästä pääsin flunskautis-olotiloissani seuraavaan masennukseen. En jaksa olla enää sinkku. Haluan löytää kivan miehen, jota jaksan katsella kämpilläni joka päivä. En jaksa enää seurata sivusta kun kaikki ystäväni hihittelevät onnellisena miehen kainalossa. En jaksa deittailun paskavaiheita, enkä jaksa yrittää olla edustava. Haluan olla oma itseni ja haluan että joku ihana mies vain koputtaa oveeni, me rakastumme ja elämme elämämme onnellisina. Onko se liikaa vaadittu?

Luultavasti.

Kiitos ja anteeksi. 


8 kommenttia:

  1. Voi raukkaa, koitahan parantua! :D Kauhea kombo tuo flunskautiset kyllä. Ja puit sanoiksi omat ajatukseni, "onko se liikaa vaadittu?!" :D Täältä sataa sulle henkistä vertaistukea siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Koitan parantua huono tv-tuotannon ja suklaan voimalla :) kun ei kerta miestä ole niistättämässä nenääni.

      Poista
  2. Niinpä - onko se liikaa vaadittu? :) Sitä täälläkin mietitään...

    VastaaPoista
  3. Voi kuule hyvin ne miehet kehtaavat jättää huomioimatta :D koettu useaan otteeseen ja niistä parhaimpana tapauksena se, kun oltiin miehen kanssa tapailtu pari kuukautta aika tiiviisti ja siitä pienen etääntymisen myötä ei kuulunutkaan enää yhtään mitään. Että kyllä näitä löytyy, mutta ymmärrän, että sinun piti jättää hänet! Etkä sinä mitään miestä tarvitse vaan ihania sinkkuystäviä, jotka muistuttavat sinua sinkkuuden parhaista puolista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Yhtään todella hyvää sinkkuystävää minulla ei taida olla.. paitsi kaveripoika. Täytyy metsästää uusia! :D

      Poista
  4. Olen aina..siis AINA vihannut blogeja. Mutta kun tämän näin (etsittyäni varmaan googlen kautta epätoivoisesti tietoa jälleen miehistä,sinkkuudesta,miksi kaikki on paskaa paitsi kusi...) sinun blogisi. Tämä on aivan piiiiip hyvä! Olet hyvin samankaltainen kuin minä. Kirjoitustyylisi on samanlainen ja mielipiteesi. Kiitos tästä....ihanaa kun on muitakin samanlaisia kuin minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! :D itse en myöskään ole koskaan ollut blogi-ihmisiä, enkä seuraa tällä hetkelläkään mitään blogia aktiivisesti. Mutta tätä on kyllä ilo kirjoittaa! Kommentit lämmittää aina mieltä :)

      Poista