perjantai 17. tammikuuta 2014

No Drama Queens


Päätin tänään alkaa tietoisesti välttelemään draamaa. 

Osaan olla joskus todellinen drama queen, saada ahdistuskohtauksia ja karata mahdollista parisuhdetta Singaporeen. Olen nyt perjantain jälkeen nähnyt sokkotreffimiehen kahdesti - kävimme kerran kahvilla ja eilen vietimme iltaa yhdessä. Jäin hänen luokseen myös yöksi, mutta tällä kertaa olimme kuin todella siveelliset sipulit. Lisäksi minulla ei ollut kasvojenpesuainetta mukana, joten jouduin pesemään kasvot miesten suihkusaippualla. Naamani haisee vieläkin mieheltä.
Lähdin aamulla kotiin väsyneenä ja hämilläni. 

Miksi väsyneenä jos olimme kuin siveyden sipulit?

En tiedä mikä siinä on, mutta en osaa nukkua toisen ihmisen vieressä. Kaikki häiritsee: liikkuminen, tuhina, kuorsaus, hengittäminen, toisen lämpö, mahdollisen seksin ajattelu.. Nukun vain niin paljon paremmin yksin. Yksin. Omassa ihanassa sängyssäni, oman ihana peittoni alla, omalla ihanalla tyynylläni. Yksin. 

Ehkä se on vain tottumiskysymys, tai sitten en totu siihen koskaan ja heti kun pääsen naimisiin ilmoitan miehelle että haluan oman huoneen. Hähä. 

Miksi hämilläni?

En ole pitkään aikaan tuntenut miestä kohtaan näin. Enkä tiedä onko se hyvä asia. Jollain tavalla mies on niin kaveri kuin olla ja voi, mutta toisaalta hän on myös kaikkea muuta kuin kaveri. En tiedä mitään, en osaa ajatella mitään ENKÄ STRESSAA MISTÄÄN! Ja se on kuulkaa uutta se! Hyvä asiahan se on, mutta jotenkin tuntuu että tästä suhteen kehittymisestä puuttuu jännite. Äh, en tiedä. Ehkä meistä tulee vain friends with benefits - ihmisiä. Tai sitten jotain enemmän tai vähemmän.

Tiedän vain sen että en jaksa stressata enää mistään, olen siis kaikkien yläpuolella loistossaan elävä rakkauden ylijumalatar.


HUOMIO!

Melkein unohdin! Tuohon oikealle on ilmestynyt taas uusi kysely elämäntilanteesta. Olisi kiva jos vastaisitte, koska olen kyylä ja minua kiinnostaa kaikkien asiat. Kiitos.


2 kommenttia: