lauantai 2. toukokuuta 2015

Se jääköön vappuun

Mitä tapahtui vappuaattona?

Makasin ystäväni kanssa.

Mitä tapahtuu vappuna, jääköön vappuun.


Tämä ei ollut mitenkään suunniteltu juttu. Olemme miehen kanssa enemmän tuttavia, kuin kavereita. Tapasimme sattumalta baarissa, juttu luisti todella hyvin ja päädyimme hänen luokseen. Ensin vain juttelimme monta tuntia ja sitten asiat menivät todella kiihkeiksi. Siis todella. Kuiva kausi päättyi vappuriehaan. 

Olen aina katsellut, että mies on hyvännäköinen ja todella mukava. En silti ajatellut asioiden menevän ikinä tähän. Meillä on paljon yhteisiä kavereita ja siksi sovimme, että tämä jääköön vain meidän väliSEKSI. Toivotaan että näin käy.

Seksi on kyllä kuin pyörällä ajaminen. Oli miten pitkä tauko takana, on helppo päästä takaisin satulaan.

Ainut asia, johon pitää ehkä vähän enemmän nähdä vaivaa on naisen lämmittely. Tosin naisen lämmittely on aina tärkeää (JA MIEHET TEHKÄÄ SE ILMAN PYYTÄMISTÄ), mutta ainakin minun täytyy todella rentotua, jotta yhdyntä (ihanan virallinen sana) onnistuu ilman kipua. Varsinkin jos miehellä on vähän isompi. Jos seksiä taas saa säännöllisesti, keho tuntuu tottuvan siihen. 

Mutta täytyy sanoa, että teki hyvää. En varsinaisesti tykkää säätää tuttavien kanssa, mutta tällä hetkellä kaikki tuntui vain oikealta. Lisäksi tuntui helpommalta neuvoa miestä hieman, jotta tuntuisi vielä paremmalta. En oikein ikinä tuntemattomien kanssa kehtaa miehelle mitään sanoa. Tiedän, että pitäisi vain avata suu ja sanoa, mutta se nyt tuntuu niin vaikealta kun toista ei tunne. Olen kyllä sitäkin yrittänyt opetella (tosin yhden yön juttuja on enää aika harvoin)

Hyvä biisi! Ihanaa lauantaita!

Edellisessä tekstissä puhuin asioiden kiertelemisestä. Asia herätti ihanasti keskustelua ja asia herätti myös minut. MIKSI HITOSSA ASIAT OIKEASTI TEHDÄÄN NIIN VAIKEIKSI? Sekä minun että miesten puolesta. Päätin, että tänä kesänä (jos semmoinen asia kuin deittailu tapahtuu) aion kaikki asiat puhua suoraan. Eli jos ei kiinnosta, sanon sen suoraan mutta kohteliaasti. 

Katsotaan mitä tapahtuu. 

4 kommenttia:

  1. Mulla taas muuten ollu viimeaikoina aika vappuriehakasta tuo seksielämä, mutta nyt jostain kumman syystä jäi vappu tosi kuivaksi. :D Oon niin amatööri vetämään sopivia kännejä. Ei tainnu seksi kelvata edes omalle miehelle kun olin niin humalassa. Aina ei voi onnistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo humala on joskus maailman pahin seksintappaja :D semmoinen sopiva pikku huppeli kiva kiihoke ;)

      Poista
  2. Ihan ku mun viime vuoden vappu :D vanha tuttu, juttu luisti, yks asia johti toiseen ja kiihkeetähän siitä tuli. Ja edelleen ollaan yhdessä ;P

    t. Satunnainen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi! Hmm. Saa nähdä tuleeko tästä mitään muuta. En kyllä usko. Mutta pitää katsella mitä kesä tuo tullessaan :D

      Poista