maanantai 9. joulukuuta 2013

Kun mikään ei riitä

Liian usein vanha suola alkaa janottamaan.

Miksi päästämme itsemme siihen pisteeseen? Miksemme ota hyvää vastaan silloin kun se meille annetaan?
Olen tässä taas miettinyt muutamaa paniikki-suhdettani ja kyllä erään herran kohdalla täytyy sanoa että olinpa hölmö. Ensin ollaan että: Khihihihihi ja sitten mies on että: Oi tykkään susta niin paljon että haluun olla vaan sun kanssa ja sitten minä olen että:


Miksi? Miksi miksi miksi miksi?!?

Vaihtoehto 1
Haluan elää sinkkuna. Alitajuntaisesti vihaan sitä että joku tunkeutuu reviirilleni ja vihaan sitä että joku tulee liian lähelle niin henkisesti kuin fyysisesti. Silti kaipaan sitä. 

Vaihtoehto 2
Odotan aina parempaa. Pidän miehestä, mutta hänellä on liikaa juttuja jotka ärsyttävät tai ahdistavat enkä halua edes ajatella suhteen työstämistä hänen kanssaan. Odotan että paikalle saapuu Prinssi Uljas joka on vain kaikin puolin täydellinen...

Vaihtoehto 3
...josta pääsemme siihen tosiasiaan että täydellisyys pelottaa - joten heitän senkin suhteen menemään. Kukapa ei haluaisi haasteita?

Nämä vaihtoehdot ovat siis turhaa sinkun lässytystä. Uskon siihen, että kun se oikea ihminen saapuu elämääsi haluat voittaa kaikki haasteet ja haluat hänet lähellesi. Sitä ennen voi vain jossitella ja tulla janoiseksi vanhasta suolasta.

Perseestähän se on ja odottavan aika on pitkä. 

Ihminen kyllä kasvaa koko ajan henkisesti (ja ikävä kyllä myös fyysisesti), joten uskon myös vanhan suolan toimimiseen. Usein sille ei anneta enää mahdollisuutta, koska toinen osapuoli on voinut loukkaantua verisesti tai on löydetty jo kumppani. 
Mutta miksi ne pirulaiset alkavat aina käymään salilla meidän jutun  jälkeen ?! Miksi heillä silloin on lihakset?  Ei voi ymmärtää.


2 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu :))

    http://im-gonna-live-my-life3286.blogspot.fi/2013/12/blogihaaste.html

    VastaaPoista