Ero. Sattuuko enemmän kuin murtuma?

Sattuu.

Erosimme Miehen kanssa lopullisesti. 

Puhuimme asiasta puhelimessa muutama päivä sitten ja hän halusi loputtaa tämän. Hänen epävarmuutensa ei kuulemma ollut reilua minua kohtaan. Hän ei vain ollut valmis seurustelemaan. Syyt olivat hyvät ja yritän ymmärtää niitä. En ala kuitenkaan näitä asioita setvimään tässä. Ne jääköön meidän omaksi asiaksi. 

Olen kuitenkin itkenyt siitä asti kuin hullu. Olen valvonut öitä, enkä ole saanut syötyä. Hän oli ensimmäinen, ketä oikeasti rakastin ja ensimmäinen, kenestä oikeasti erosin. Ai helvetti että sattuu. 

Haluan kuitenkin blogissa kirjoittaa siitä, miten erosta selvitään. Miten matkataan eteenpäin. Kirjoitan siis, mitä itse olen tehnyt ja tulen tekemään ja te autatte minua tässä. 

Haluan sen verran sanoa, että rakastin sitä miestä oikeasti ja uskon meihin vahvasti. Tämä tuli sen takia vähän puun takaa ja tulen kirjoittamaan tästä varmaan muutamaan otteeseen. Mutta täytyy muistaa, että tämä suhde oli elämäni parasta parisuhde-aikaa, enkä unohda sitä koskaan. Lisäksi tiedän, että mieskin rakasti ja välitti minusta. Meidän elämäntilanteemme eivät vain kohdanneet. Väärä aika ja väärä paikka ja se tästä tekeekin niin saamarin tuskallista. 

VAIHE 1

Eroaminen: Me puhuimme tämän asian puhelimessa, koska loman takia emme olleet samalla paikkakunnalla. Minä otin asian puheeksi, mutta hän päätti sen. Itkimme (minä enimmäkseen) kumpikin puhelimeen, enkä oikein saanut sanottua mitään. Lopuksi mies vain sanoi "pidä huoli itsestäsi" ja siinä se. 

VAIHE 2

Heti eron jälkeen: Räkään tukehtuminen, itseään sääliminen, hyvien aikojen muistaminen, eron syyn löytämisen tärkeys, tunteiden heittelehtiminen (enimmäkseen silti suru). Itsellä tämä vaihe meni niin, että ensimmäisenä yönä en nukkunut ollenkaan, seuraavana päivänä tuijotin zombina eteeni kun en itkenyt ja yöllä itkin kaksi tuntia. Kun viimein nukahdin, nukuin 12h putkeen ja itkin taas aamulla. Masennus-itkeminen-masennus-kierrettä jatkuu koko ensimmäinen vaihe. Paskin vaihe. Ikinä.

VAIHE 3

Vihaaminen: Tämä vaihe näyttäytyy jo toisen vaiheen aikana pieninä välähdyksinä, mutta kun ei jaksa enää itkeä, alkaa vituttamaan. Tässä vaiheessa soitetaan parhaille kavereille, pohditaan asioita, mietitään miten huonosti mies kohteli ja kaivetaan esiin ne suhteen paskimmat asiat. Kaverit yleensä muistavat helpommin, jos olen valittanut suhteen aikana joistain asioista. He muistuttavat auliisti siis nämä mieleen. Edelleen kauhea, surullinen olo, mutta voimaa saa pikkaisen vihasta. Siitä, miten sinut on petetty. Itse kirjauduin takaisin myös tinderiin.

VAIHE 4

Apaattisuus: Nyt ollaan käännekohdassa. Voit pyöritellä asioita mielessäsi, miettiä mitä olisit voinut erotilanteessa sanoa, mikä meni vikaan ja MITÄ HELVETTIÄ TAPAHTUI?! Kaikki kaverini sanoivat, että älä soita hänelle. Anna olla ja unohda. Minä en kuitenkaan ole sellainen ihminen. Mietin ja vatvon asioita tasan niin kauan, kunnes saan purettua ne. Siispä kirjoitin paperille kaiken, mitä haluan Miehelle sanoa, otin puhelimen kouraan ja soitin hänelle. 

Sanoin hänelle kaiken, mikä sydämessäni oli. Kaiken mitä tunsin, miten pettynyt olin ja kuinka häntä rakastin. Sain myös vastauksen omaan kysymykseeni "miksi?". Siksi, että hän ei rakastanut minua tarpeeksi, että olisi saanut selvitettyä oman elämänsä vuokseni. 

Tämä oli minulla itselläni käännekohta. Joillekkin sopii puhumattomuus, mutta minun on pakko tietää. 

VAIHE 5

Asian hyväksyminen: Pisin vaihe, joka saattaa kestää päivästä vuosiin. Minulla se alkoi hetki sitten. Koko kehoon levisi lämpö, jonkinlainen hyvänolontunne. Välillä mahaan koskee ja meinaa itkettää, mutta kaiken sen alla on ajatus: "Jos meidät on tarkoitettu yhteen, päädymme yhteen. Ei tällä kertaa, parempi näin". Asia pitää hyväksyä pikku hiljaa. Saa nähdä mitä tapahtuu, kun näemme. Haluaisin pysyä silti ystävinä, annetaan ajan kulua. Eikä seksiäkään enää. Paskapaskapaksa. Hmmmmmmmmmm ja oman itsensä tasapainoisuus. Jing ja jang. Jep. 

Ainakin sinkkublogin kirjoitus jatkuu.

Tajuamisia

Tajusin viime yönä asioita! Olisiko ajatusten juoksua vahdittanut suklaa, kinkku tai glögi muutamalla pikku prosentilla?

Välikommentti: Olen ihan mielettömässä räkätaudissa. Siis ette usko paljon ihmisestä voi tulla räkää ulos!? JA KUN SE EI EDES TUNNU TULEVAN ULOS! Uskomattoman ärsyttävää, epäilen syvästi että rään sijasta nenäni kautta valuu aivomössöä. Pääkin tuntuu nimittäin ontolle. 

Takaisin asiaan. Oikeasti minulla olisi parempaakin tekemistä joululomalla kuin blogiin kirjoittaminen, mutta räkätauti. Tajusin, miksi tämä suhdehommeli on ärsyttänyt niin suunnattomasti. 

Hän on ensimmäinen mies elämässäni, jonka kanssa oikeasti pystyin kuvittelemaan tulevaisuuden. Tiedättekö, kun deittailee komeita ja kivoja miehiä, mutta aina sisimmässään tietää ettei siitä mitään tule. Hän on kuitenkin alusta asti tuntunut tutulta ja turvalliselta. Ihan kuin hän olisi ollut tässä aina. 

Sen takia hänen elämäkriiseilynsä tuli vähän puun takaa. En oikein osannut reagoida siihen, joten olen yrittänyt kontrolloida kaikkea. Luonut sääntöjä oman pääni sisällä, normeja jne. En ole niitä itse mieheen heijastanut kovinkaan paljon, en siis ryhtynyt hulluksi stalkkeriakaksi. Olen kuitenkin lietsonut oman pääni sisällä meitä, häntä ja minua luoden itselleni ikävän olon. Epävarman ja epämukavan. 

Jos tämän miehen kanssa ei onnistu, pelkään sitä löydänkö koskaan yhtä hyvin itselleni sopivaa. Realistisesti, tämän ensimmäisenkin löytämiseen meni muutama mukava vuosi. Totta kai tulen löytämään jonkun, mutta jos siihen nytkin meni näin kauan, haluanko antaa periksi niin helposti? 

Kuitenkin päätin saavuttaa täydellisen hallinnan. 

Lopetan stressaamisen nyt ja päästän hänestä irti. Suomeksi tämä tarkoittaa, etten ota enää stressiä yhteydenpidosta, siitä mitä hän haluaa jne. Tiedän mitä itse haluan. Haluan hänet, mutta opettelen myös päästämään irti. Toivon koko sydämestäni että jos hän sittenkin haluaa minut, en ole päästänyt irti kokonaan. 

On paljon helpompi deittailla monia ihmisiä, silloin pystyy nauramaan tilanteille helpommin. Nyt ollaan vähän liian lähellä. Mutta kävi miten kävi, olen äärimmäisen onnellinen tästä hommasta. Löysin uusia puolia itsestäni, niin hyviä kuin huonojakin. 

P.s. Näin unta että lähdettiin sinkkuporukalla baariin iskemään miehiä! Ainakin joku irti päästämisen taso on löydetty. Zeniläisyyttä ystävät. 

Hyvää joulua, pikku kinkkukankkuraiset

HYVÄÄ JOULUA! JOULUA HYVÄÄ!

No ei nyt sentäs. Ootte rakkaita!

Olen ilokseni saavuttanut suuren henkisen zeniläisyys-tason Miehen kanssa. Ja miesten ylipäätään. Olenhan ihana rakkauden ja seksin ylijumalatar. Jos asiat tapahtuu, ne tapahtuu jos niiden täytyy tapahtua. Tapahtukoon jos se on tapahtuakseen. Niin perkule, tapahdu tapaus!!!

Joulun zeniläisyys on kuitenkin ihana henkisellä tasolla. Periaatteessa. Mutta ei siitä sen enempää tänään. 

Miksi on hyvä olla sinkkuna jouluna?

1. Ei tarvitse tapella, kumman vanhempien luona ollaan ja mikä päivä. Loma ei mene ympäri maata kierrellen.

2. Saat syödä kaikki suklaat yksin. Ellei perheesi ole ahne.

3. Sinun ei tarvitse kriiseillä mistä löydät romanttisen-mutta-ei-liian-kalliin-mutta-silti-persoonallisen-joululahjan rakkaallesi. 

4. Voit keskittyä koko loman hömppäkirjojen lukemiseen ja hömppäelokuvien katsomiseen. Syöden suklaata.

5. Voit mennä tapsantansseissa baariin ja löytää elämäsi joulu-yhden-yön-rakkauden.

6. Voit keskittyä perheeseesi. Olethan vanhemmillesi velkaa elämän, sisaruksillesi velkaa kyvyn pärjätä tappeluissa ja koirat/kissat/hevoset/lehmät yms. vaan kuuntelevat uskollisesti kaikki murheesi. 

Nauti siis joulusta, olet sen ansainnut. Itse aion lukea kirjat Bridget Jones: Mad about the boy ja Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Taattua lietsomiskamaa. Joulumusasta, kuunnelkaa Pentatonix: Carol of the Bells! Ja muutenkin Pentatonixin biisejä, aika jees! Myös herkkää joulumusaa on Enya: O Come, O come, Emmanuel.

Hyvää joulua siis kaikille, saavuttakaa oma zeniläisyystasonne. Sen minäkin teen.

Hehe.. vitsi vitsi.

Kun hän saapuu, ota hänet vastaan. Kun hän lähtee, anna hänen mennä.

Milloin on aika sanoa, että tämä oli nyt tässä? En jaksa enää. Ei pysty, ei kykene.

Milloin?

Meillä on Miehen kanssa tullut pientä takapakkia suhteeseen muutaman viikon aikana. Tappelemme (tai oikeastaan kinastelemme) aika paljon. Meillä oli todella hienoa yhdessä, siis todella hienoa. En ollut sellaista ennen kokenut. Tiedän, että Mies välittää minusta oikeasti, pitää minusta ja ehkä jopa rakastaa. Meillä on tällä hetkellä vain eri elämäntilanteet. Minua se ei haittaa, mutta Miestä kyllä. Joten hän haluaa miettiä, ottaa aikalisän. 

Ensimmäinen reaktioni oli se, että kappas - Milja Joanna SINKKUNA taas. YLLÄTYYYYS. Mies kuitenkin painotti, että tämä ei ole ero. Hän vain tarvitsee aikaa miettiä, jaksaisinko minä odottaa?

Kun mietin sitä mitä meillä oli ja mitä meillä voi tulevaisuudessa vielä olla, vastaus on jaksan. Hetken. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen löytänyt miehen, jonka kanssa voisin olla. En aio luovuttaa ilman kunnon taistelua.  

Jäimme siis "tauolle", mutta olimme yhteydessä silti joka päivä. Ehdotin viikon päästä että jäisimme oikeasti tauolle, mutta rikoin sen jo seuraavana päivänä. Olen tottunut siihen, että olemme päivittäin tekemisissä ja joulukin tulee..

Tänään tapahtui jokin pieni käänne. Hän ei laittanut viestiä. 

Laitoin hänelle siis itse illalla jotain turhaa, johon hän vastaili mukavasti mutta ei yhtään keskustelua jatkaen. Viesti meni perille. Häntä ei kiinnosta miten voin (olen kipeä) ja onko kivaa. Jos Mies tajusi lukea rivien välistä, hän saattoi viestien loppupuolelta löytää pientä vittuilua. 

P.s. Onko mikään vittumaisempaa, kuin tällainen hymiö: (: 

SE ON VÄÄRIN PÄINKIN JUMANSKEKKA!

Ehkä hän nyt miettii meitä, itseään, elämää ja kaikkea. Kusipää hän minusta on, ei noin voin tehdä. Toiselle pitää ainakin sanoa jotain, koska sitten lietsoonnutaan ja ärsyynnytään ja sitten ylidramatisoidaan. Ei kiva.

Tein kuitenkin nyt päätöksen.. MINÄHÄN EI MITÄÄN ALOITETTA TEE ja jos jouluna ei kuulu niin.. sanotaanko että Milja Joanna ei ole kiltti tyttö. Nih. 

On se kumma, kun ei ikinä voi elämässä kaikki mennä helposti. Ajattelen kuitenkin, että kyllä hetken jaksaa odottaa. Jos onnistuu, palkinto on melkoinen. 

Kun elämältä kaiken sain (niin vissiin)

Pitihän se arvata, että tämä tyttö ei helpolla miestä saa. 

Taidan ottaa yllä olevan kuvan filosofian käyttöön. Syö ja kehrää, niin pärjäät.

Ei tässä kuitenkaan ihan toivoa olla heitetty. Tässä on nyt pieniä tilanteita, jotka hieman jarruttavat yhteisen ja autuaan onnemme kukoistusta. En kuitenkaan niitä edelleenkään täällä avaa, tunnen ärsyttävää moraalista vaitiolovelvollisuutta tämän suhteen-tai-mikä-lie-ikinä-onkaan asioihin.

Ajattelin siis puhua pikkujouluista, ah sinkkuuden kukoistuksen aikaa!

Mikä onkaan parempaa, kuin joulun läheneminen? Miehet alkavat tuntea outoa kaipuuta ja naiset halajavat lämpimän pukin syliin. Siksi meillä on pikkujoulut. 

Miten isket komean adoniksen pikkujouluissa? Tässä vinkit! HUOM! Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla, sovella tai käytä vain yhtä. Miestä. Hä hä hä.

1. Pukeudu naamiaisasuun, naamariin tms. joka erottaa sinut joukosta ja joka kertoo miehelle, että olet hauska pakkaus.

2. Vedä lärvit (mutta sitten miehen adonisuudesta ei ole takeita)

3. Pukeudu seksikkäästi, mutta ei huoramaisesti. Miehet arvostavat myös ihoa, joka ei näy.

4. Käytä hauskoja iskurepliikkejä. Se murtaa jään mukavasti. Esimerkiksi: "Ootko karannu Stockan lihatiskiltä kun olet tollanen herkku?" Toimii, on testattu.

5. Korkkarit. Se nyt vain on seksikästä. Sitä paitsi saat hyvän syyn leikkiä neitoa hädässä, kun jalkasi pettävät (oikeasti, hitto voi korkkarit koskea?!?) ja mies saa uljaasti pelastaa sinut kotilinnaansa. Grauh.

6. Hymyile, myös silmilläsi. Se on kaunista.

7. Älä laula karaokea, jos et osaa. Se ei ole kaunista. Hauskaa kyllä, mutta mieti mitä illalta haluat.

8. Jos haluat vain yhden illan jutun, keksi itsellesi hauska känninimi. Itse suosin vanhoja nimiä. Hyvinä esimerkkeinä Raili, Eine, Aune tai Alma. Jos keksit hauskan yhdysnimen, vielä parempi! Myös Ursula tai Ulriikke toimii (katsokaa Saippuaprinssi-elokuva. Ehehhehehe)

9. Pidä hauskaa, tanssi fiiliksellä äläkä yritä etsiä tietoisesti ketään. Silloin saat sen paremman. 

Hyviä pikkujoulukausia! Olkoon pukkinne täynnä lahjoja. Eikun mitä?

Miksi miehen pitäisi tehdä aloite?

Kuulkaas, tässä on kohta seurusteltu kaksi viikkoa. 

Eräs hyvä ystäväni totesi tähän:

Ai, hienoa! Tai siis, tosi upeeta! Joo, mä oon oikeesti tosi onnellinen sun puolesta.. se vaan, että tää on nyt yhden aikakauden loppu. Sä oot ollu sellane mun sinkkuidoli. Mut hienoa!

Jep. No, ei mennä vieläkään asioiden edelle. En myöskään puhu blogissa parisuhteesta, koska minun pitäisi pyytää mieheltä lupa. Olen kirjoittanut tätä blogia niin anonyymisti, että vain yksi ihminen tietää kuka oikeasti olen. Tämä blogi kuuluu vahvasti sille sinkkuminälle, en tiedä haluanko miehen tietävän tästä. Saa nähdä. Kirjoittelen siis vielä sinkkuusasioista!

Puhun tänään aloitteestaa, Kumpi sen tekee? Mikä on vanhanaikaista? Tekstari vai facebook? Tökkäys vai liketys? 

Siinä vasta pulmaa kerrakseen.

Itse olen usein ollut tilanteessa, jossa mies tekee ensimmäisen aloitteen. Aloite on kuitenkin vähän olematon, sellainen laiskan puoleinen ja usein vastuu siirtyy minulle. Minä olen aina se, joka kysyy kahville tai lenkille. Se on rassaavaa ja ikinä suhteet eivät ole onnistuneet. Tämän miehen kanssa asiat tuntuivat menevän juuri oikein päin. Hän tuli juttelemaan ensin kasvotusten, sitten puhumaan facebookissa ja lopulta kysyi ulos. Muistaakseni myös toinen kerta tuli häneltä, sitten minä pyysin häntä ulos. Sen jälkeen asiat rullasivat mukavasti omalla painollaan, jompi kumpi kysyi aina ulos tai laittoi viestiä. 

Jos mies tekee aloitteen, miestä kiinnostaa.

Jos mies pyytää toisen kerran ulos, häntä kiinnostaa edelleen.

Kolmas kerta toden sanoo, silloin kiinnotus vain kasvaa. HEI, olet miehen mielestä mielenkiintoinen ihminen edelleen! Voit myös itse hyvillä mielin aloitella.

Jos pyydät näiden jälkeen miestä ulos ja tämä lähtee, suunta on oikea. Kiinnostus on molemminpuolista. Alkaa tuntua aika hyvältä.

Jos yhteydenpito jatkuu ja teillä synkkaa.. dingdingdong!

Jos nainen tekee aloitteen, naista kiinnostaa.

Jos nainen pyytää toisen kerran ulos, häntä kiinostaa edelleen. Mutta kiinnostaako miestä?

Periaatteessa kolmannella kerralla olisi jo toisen kiinnostuneen vuoro laittaa viestiä. Antaa vähän vastakaikua. 

Jos mies ei tämän jälkeen vieläkään tee aloitetta ja pyydä sinua ulos, häntä ei 98% varmuudella kiinnosta. 

Jos hän kuitenkin pyytää sinua ulos kerran, hän on kiinnostunut.

Jos hän pyytää sinua uudestaa, kiinnostus on alkanut kasvaa. Asiat rullaavat kivasti eteenpäin.

Jos hän ei kuitenkaan tee aloitetta vaikka kuinka vihjailet, häntä ei kiinnosta tarpeeksi. HUOM! Useiden miesten mielestä seksiä voi kuitenkin aina harrastaa. Ja mikäs siinä, mutta ei siitä suhdetta saa.

En halua olla vanhanaikainen, mutta olen itse tullut tähän tulokseen (poikkeuksia totta kai on, se vahvistaa säännön): Kaikkein paras alkutilanne seurustelusuhteen syntymiselle on, että mies on ensin kiinnostunut ja tekee aloitteet. Tilanne on enemmän tasapainossa, kun miehen kiinnostus on suurempaa alussa. 

Voi olla, että elän tällä hetkellä onnellisuuden (seksi)kuplassa, enkä osaa ajatella asioita järkevästi. Sori. Lopuksi kuitenkin muutama asia. 

ÄLÄ tökkää facebookissa. Tai jos on ihan pakko tökätä, tökkää vain kerran. Jos nainen tökkää takaisin, siirry viestittelyyn.

Jos on edes vähän tuttu ihminen, juttele ensimmäisen kerran kasvotusten tai soita hänelle. Nainen arvostaa, jos mies joutuu näkemään vähän vaivaa tai voittamaan oman jännityksensä. Koska onhan tilanne ihan kamala. Myös tekstari/whatsapp/facebook on ihan ok nykyään. 

- Mikä on mun, on myös sun.

- Oi miten ihanasti sanottu. Mikä on sun, on myös mun. Mutta mikä on mun, on niin mun.

- Naisten logiikkaa -

A-pu-va

Heissan! Minusta ei ole kuulunutkaan vähään aikaan, koska elämässäni on tapahtunut todella omituisia asioita.

Olen tavannut mukavan miehen.

Jep. Olen yhtä hämmentynyt kuin tekin. 

Olemme nyt tapailleet yli 4 viikkoa ja olen hämmentynyt, onnellinen ja näytän luultavasti peuralta ajovaloissa. Olen jo yli vuoden kirjoitellut tänne, miltä luulen hyvän miehen tapailemisen tuntuvan. Nyt kirjoitann siitä, miltä se oikeasti tuntuu.

(Melkein) kaikki deittailusäätäminen loppuu 

Ei kuitenkaan unohdeta sitä, että naisia tässä ollaan ja sinkkuelämän "totuudet" on syövytetty hyvin syvälle aivoihin. Ihan alussa mietin deittailusääntöjä: kuka tekstaa ensin, kuka pyytää kahville seuraavaksi jne. Hyvin nopeasti kuitenkin rentouduin ja annoin asioiden mennä omalla painollaan eteenpäin. Niinhän se sitten menikin. Eteenpäin. Hih.

Ensisuudelmasta kaikki vain paranee

Joidenkin säätöjen aikana on tuntunut, että ensisuudelma on aika lailla paras hetki teidän kahden yhteselämässä. Jos kaikki kuitenkin toimii, ensisuudelma on vain portti johonkin paljon hienompaan. Opitaan tuntemaan toistemme kehot, jutellaan, tutustutaan ja kerrotaan tarinamme. Toinen janoaa toista, haluaa oppia tuntemaan tämän niin hyvin kuin pystyy, 

Ihmetys ei meinaa loppua

Aina kun näet hänet, tunnet ihmetystä. Siitä, että tuo mies on siinä, tuo mies haluaa olla sinun kanssasi eikä malta pitää sormiaan irti. Hän silittää hiuksia, koskettaa salaa alaselkää tai suutelee ennen eri suuntiin lähtöä. Heräät aamulla ja ensimmäisenä ajattelet: Hän on yhä siinä, nukkuu levollisesti käsi ympärilläsi.

Sitoutumiskammoa ei tunne

Minä. Ikisinkku, sitoutumiskammoinen, bilettämisestä nauttiva kreisibailausnainen. En ole tuntenut kuin muutaman pienen hetken paniikkia. Kuitenkin siinä paniikissa on jotain uutta, se ei johdu sitoutumisesta vaan siitä, entä jos hän lähteekin pois? 

Okei, yhden hetken tunsin sitoutumispaniikkia. 

Mutta pitäähän itselleen olla uskollinen. 

Luottamus

Kun on ollut näin pitkään sinkkuna, on vaikea luottaa toiseen. Sitä haluaisi luottaa ja uskoa, mutta pieni piru takaraivossa vaan jatkaa jupinoitaan. Minä olen vasta muutama päivä sitten astunut sen rajan yli, jolloin aloin luottamaan. 

Olemme kuitenkin miehen kanssa puhuneet asioista paljon. Olen paasannut hänelle, miten olen hyvin tietoinen omasta reviiristäni ja tottunut olemaan yksin. 

Kuitenkin, kaipaan häntä lähelleni ja olen jo alkanut unohtaa kaikki sinkku-uhoamiset. Outoa.

Sinä hehkut

Äitini oli viikonloppuvisiitillä sitä mieltä (tietämättä miehestä), että olen onnellisen ja rauhallisen näköinen. Hyvä ystäväni sanoi minun näyttävän tasapainoisemmalta ja onnelliselta. TÄH, näytänkö yleensä muka tasapainottomalta?!? Ihme tyyppejä. 

Oloni on kuitenkin ollut todella hyvä, jotenkin kevyt. Ehkä oman elämänsä jakaminen toisen kanssa keventää sen taakkoja. 

Kaikkea ei tarvitse jakaa

Meillä menee miehen kanssa ajatusmaailma hyvin yksiin. Kaverit ovat super tärkeitä ja näemme aina silloin, kun pystymme. Alkuhuumaa on, mutta me emme vedä sitä överiksi. Kummankin oma elämä elää myös. 

Elämä on aika kivaa. Ihastuminen on ihanaa. Hih.

Ja kaikki mukana tuleva mukavuus. Kheh.

Tiedän, että osa ajattelee paniikissa tämän olevan blogin surma. Ehhei. Jos tämä säätö muuttuu suuremmaksi, me muutumme mukana. Lupaan, että siitäkin tulee juttua (varmaan enemmän kuin sinkkusäädöistä), koska olen onneton tunari parisuhteeseen liittyvissä asioissa. Voi kuitenkin olla, että ylleni laskeutunut blogisinkun kirous jatkuu ja sählään kaiken ihan blogin kunniaksi. Siitäkin riittää varmasti juttua. 

Katson kuitenkin tämän kortin ja ihanaa, että olette minun kanssani.

Anteeksi tälläinen ällösiirappiteksti (minun siirappiasteikkoni mukaan). Joku ensihuumasekoaminen. Hmmm. ROKKENROLL.