Milloin on aika sanoa, että tämä oli nyt tässä? En jaksa enää. Ei pysty, ei kykene.
Milloin?
Meillä on Miehen kanssa tullut pientä takapakkia suhteeseen muutaman viikon aikana. Tappelemme (tai oikeastaan kinastelemme) aika paljon. Meillä oli todella hienoa yhdessä, siis todella hienoa. En ollut sellaista ennen kokenut. Tiedän, että Mies välittää minusta oikeasti, pitää minusta ja ehkä jopa rakastaa. Meillä on tällä hetkellä vain eri elämäntilanteet. Minua se ei haittaa, mutta Miestä kyllä. Joten hän haluaa miettiä, ottaa aikalisän.
Ensimmäinen reaktioni oli se, että kappas - Milja Joanna SINKKUNA taas. YLLÄTYYYYS. Mies kuitenkin painotti, että tämä ei ole ero. Hän vain tarvitsee aikaa miettiä, jaksaisinko minä odottaa?
Kun mietin sitä mitä meillä oli ja mitä meillä voi tulevaisuudessa vielä olla, vastaus on jaksan. Hetken. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen löytänyt miehen, jonka kanssa voisin olla. En aio luovuttaa ilman kunnon taistelua.
Jäimme siis "tauolle", mutta olimme yhteydessä silti joka päivä. Ehdotin viikon päästä että jäisimme oikeasti tauolle, mutta rikoin sen jo seuraavana päivänä. Olen tottunut siihen, että olemme päivittäin tekemisissä ja joulukin tulee..
Tänään tapahtui jokin pieni käänne. Hän ei laittanut viestiä.
Laitoin hänelle siis itse illalla jotain turhaa, johon hän vastaili mukavasti mutta ei yhtään keskustelua jatkaen. Viesti meni perille. Häntä ei kiinnosta miten voin (olen kipeä) ja onko kivaa. Jos Mies tajusi lukea rivien välistä, hän saattoi viestien loppupuolelta löytää pientä vittuilua.
P.s. Onko mikään vittumaisempaa, kuin tällainen hymiö: (:
SE ON VÄÄRIN PÄINKIN JUMANSKEKKA!
Ehkä hän nyt miettii meitä, itseään, elämää ja kaikkea. Kusipää hän minusta on, ei noin voin tehdä. Toiselle pitää ainakin sanoa jotain, koska sitten lietsoonnutaan ja ärsyynnytään ja sitten ylidramatisoidaan. Ei kiva.
Tein kuitenkin nyt päätöksen.. MINÄHÄN EI MITÄÄN ALOITETTA TEE ja jos jouluna ei kuulu niin.. sanotaanko että Milja Joanna ei ole kiltti tyttö. Nih.
On se kumma, kun ei ikinä voi elämässä kaikki mennä helposti. Ajattelen kuitenkin, että kyllä hetken jaksaa odottaa. Jos onnistuu, palkinto on melkoinen.
Oikee asenne! You go girl! Itellä ollu vähän samallainen tilanne ja minähän en aloitetta tehnyt.
VastaaPoistaHYVÄ ME NAISET! :D
PoistaTauot ei toimi :D Ja se on vaan valitettava tosiasia, että miehestä kuuluu kyllä jos häntä kiinnostaa. Me naiset vaan innostutaan ylianalysoimaan kaikkea ja unohdetaan se, että miehet on yksinkertaisia kapistuksia. Oot upee ja ansaitset vain parasta! Älä turhaan jää roikkumaan tommoseen urpåån, joka ei tajuu pitää kiinni kun löytää hyvää. ( en siis tunne sua, mutta mimmi jolla on näin huigee blogi ei voi olla iha täys tahvo ;) ) Uusi vuosi ja uudet kujeet, jos teijän on tarkotus olla yhdes ni kaikki järjestyy, jos ei niiin- eteenpäin sano mummo lumessa!
VastaaPoistaNauti joulusta ja siitä et voit syödä suklaata ja kinkkua (mielellää ehkä kuitenkin erikseen) mielinmäärin, koska ensi vuonnna sitä voi sitte alottaa taas uuden elämän.. vai miteb se oli? ;)
-Heidi
Kiitos ihanasta vastauksesta! :D Hyvää joulua sullekkin! :)
Poista