Ero. Sattuuko enemmän kuin murtuma?

Sattuu.

Erosimme Miehen kanssa lopullisesti. 

Puhuimme asiasta puhelimessa muutama päivä sitten ja hän halusi loputtaa tämän. Hänen epävarmuutensa ei kuulemma ollut reilua minua kohtaan. Hän ei vain ollut valmis seurustelemaan. Syyt olivat hyvät ja yritän ymmärtää niitä. En ala kuitenkaan näitä asioita setvimään tässä. Ne jääköön meidän omaksi asiaksi. 

Olen kuitenkin itkenyt siitä asti kuin hullu. Olen valvonut öitä, enkä ole saanut syötyä. Hän oli ensimmäinen, ketä oikeasti rakastin ja ensimmäinen, kenestä oikeasti erosin. Ai helvetti että sattuu. 

Haluan kuitenkin blogissa kirjoittaa siitä, miten erosta selvitään. Miten matkataan eteenpäin. Kirjoitan siis, mitä itse olen tehnyt ja tulen tekemään ja te autatte minua tässä. 

Haluan sen verran sanoa, että rakastin sitä miestä oikeasti ja uskon meihin vahvasti. Tämä tuli sen takia vähän puun takaa ja tulen kirjoittamaan tästä varmaan muutamaan otteeseen. Mutta täytyy muistaa, että tämä suhde oli elämäni parasta parisuhde-aikaa, enkä unohda sitä koskaan. Lisäksi tiedän, että mieskin rakasti ja välitti minusta. Meidän elämäntilanteemme eivät vain kohdanneet. Väärä aika ja väärä paikka ja se tästä tekeekin niin saamarin tuskallista. 

VAIHE 1

Eroaminen: Me puhuimme tämän asian puhelimessa, koska loman takia emme olleet samalla paikkakunnalla. Minä otin asian puheeksi, mutta hän päätti sen. Itkimme (minä enimmäkseen) kumpikin puhelimeen, enkä oikein saanut sanottua mitään. Lopuksi mies vain sanoi "pidä huoli itsestäsi" ja siinä se. 

VAIHE 2

Heti eron jälkeen: Räkään tukehtuminen, itseään sääliminen, hyvien aikojen muistaminen, eron syyn löytämisen tärkeys, tunteiden heittelehtiminen (enimmäkseen silti suru). Itsellä tämä vaihe meni niin, että ensimmäisenä yönä en nukkunut ollenkaan, seuraavana päivänä tuijotin zombina eteeni kun en itkenyt ja yöllä itkin kaksi tuntia. Kun viimein nukahdin, nukuin 12h putkeen ja itkin taas aamulla. Masennus-itkeminen-masennus-kierrettä jatkuu koko ensimmäinen vaihe. Paskin vaihe. Ikinä.

VAIHE 3

Vihaaminen: Tämä vaihe näyttäytyy jo toisen vaiheen aikana pieninä välähdyksinä, mutta kun ei jaksa enää itkeä, alkaa vituttamaan. Tässä vaiheessa soitetaan parhaille kavereille, pohditaan asioita, mietitään miten huonosti mies kohteli ja kaivetaan esiin ne suhteen paskimmat asiat. Kaverit yleensä muistavat helpommin, jos olen valittanut suhteen aikana joistain asioista. He muistuttavat auliisti siis nämä mieleen. Edelleen kauhea, surullinen olo, mutta voimaa saa pikkaisen vihasta. Siitä, miten sinut on petetty. Itse kirjauduin takaisin myös tinderiin.

VAIHE 4

Apaattisuus: Nyt ollaan käännekohdassa. Voit pyöritellä asioita mielessäsi, miettiä mitä olisit voinut erotilanteessa sanoa, mikä meni vikaan ja MITÄ HELVETTIÄ TAPAHTUI?! Kaikki kaverini sanoivat, että älä soita hänelle. Anna olla ja unohda. Minä en kuitenkaan ole sellainen ihminen. Mietin ja vatvon asioita tasan niin kauan, kunnes saan purettua ne. Siispä kirjoitin paperille kaiken, mitä haluan Miehelle sanoa, otin puhelimen kouraan ja soitin hänelle. 

Sanoin hänelle kaiken, mikä sydämessäni oli. Kaiken mitä tunsin, miten pettynyt olin ja kuinka häntä rakastin. Sain myös vastauksen omaan kysymykseeni "miksi?". Siksi, että hän ei rakastanut minua tarpeeksi, että olisi saanut selvitettyä oman elämänsä vuokseni. 

Tämä oli minulla itselläni käännekohta. Joillekkin sopii puhumattomuus, mutta minun on pakko tietää. 

VAIHE 5

Asian hyväksyminen: Pisin vaihe, joka saattaa kestää päivästä vuosiin. Minulla se alkoi hetki sitten. Koko kehoon levisi lämpö, jonkinlainen hyvänolontunne. Välillä mahaan koskee ja meinaa itkettää, mutta kaiken sen alla on ajatus: "Jos meidät on tarkoitettu yhteen, päädymme yhteen. Ei tällä kertaa, parempi näin". Asia pitää hyväksyä pikku hiljaa. Saa nähdä mitä tapahtuu, kun näemme. Haluaisin pysyä silti ystävinä, annetaan ajan kulua. Eikä seksiäkään enää. Paskapaskapaksa. Hmmmmmmmmmm ja oman itsensä tasapainoisuus. Jing ja jang. Jep. 

Ainakin sinkkublogin kirjoitus jatkuu.