keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Yksin syöminen ravintolassa

Meillä tuli vähän aikaa sitten ystävien kanssa puhetta siitä, onko kukaan koskaan syönyt yksin ravintolassa. Kukaan ystävistäni ei ollut syönyt (ja nyt puhutaan siis ihan kunnon hienoista ravintoloista, ei siis Mäkkäri, Hese, kebab...) ja vähän aikaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että enpä ole niin tehnyt itsekkään. 

Pohdimme olisiko se noloa, kiusallista, ahdistavaa vai oikeastaan ihan mukavaa? Kaikki ystäväni olivat sitä mieltä, että he eivät menisi yksin ravintolaan syömään. 

Niinpä päätin itse mennä.

Menin kohtuullisen hintaiseen, hienoon ravintolaan syömään iltapäivästä. Silloin kynnys on pienempi, pitää siis kokeilla joskus vielä ihan illallinen by myself. Mutta tästä on hyvä aloittaa. Menin pöytään istumaan ja otin kirjan esille. Odottelin siinä tarjoilijaa ja tarkkailin salaa muita ihmisiä. Myös yksi lapsiperhe oli sattunut paikalle. Eli siis kynnys on todellakin pienempi. 

Tarjoilija tuli ja kerroin tilaukseni. Hemmottelin itseäni kunnon ruoalla, joka taisi olla yksi kalleimmista. Minulla oli samaiseen paikkaan nimittäin myös lahjakortti. Siinä ruokaa odotellessani lueskelin ja katselin välillä ikkunasta puistoon. Minulla oli todella mukava ja hyvä olla. Suorastaan nautin olostani. Kun ruoka tuli, laitoin kirjan pois ja nautiskelin aterian hitaasti. Lopuksi otin vielä jälkiruoan. Heitimme tarjoilijan kanssa hyvää läppää ja maksettuani lähdin rauhallisesti pois. Kulutin ravintolassa aikaa ehkä muutaman tunnin.

Ja se todellakin kannatti! Aion tässä lähiaikoina (kunhan saan rahaa) käydä taas kunnolla syömässä yksin. Illalla. Googletin asiasta ja ette usko paljon keskusteluja siitä on kehitetty. Ihmiset suorastaan pelkäävät koko asiaa, ihme ettei se ole muuttunut jo tabuksi. Englanniksi löytyi jopa kaiken maailman oppaita ja vinkkejä, esimerkkiin tästä.

Miksi se on niin pelottavaa? Ei ketään kiinnosta syötkö yksin vai jonkun suklaasilmäisen komistuksen kanssa. Toinen asia on elokuviin meneminen yksin. Itse olen käynyt muutamankin kerran yksin elokuvissa ja se on ihan mukavaa. Kannattaa välillä muistaa käydä treffeillä vain oman itsensä kanssa.

Ja mikä parasta: Jos olet yksin, sinua on helpompi lähestyä!


Tietysti asenne kannattaa olla kohdillaan. 

Mutta menkää ulos yksin ja nauttikaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti