sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Ei se ole niin vakavaa

Hyvää uutta vuotta! Aika rientää taas.

Syksyn päivitykset:

1. Tapailin erästä jätkää kuukauden. Kutsutaan häntä vaikka Akuksi. Aloimme Akun kanssa juttelemaan Tinderissä ja sovimme treffit. Ekat treffit menivät todella hyvin, keilattiin ja käytiin kaljoilla. Aku kysyi näemmekö uudestaan ja niinpä seuraavalla viikolla hän tuli minun luokseni. Ja jäi yöksi. Tämän jälkeen tapasimme muutaman kerran ja aina myös seksin merkeissä. Se oli hauskaa ja luontevaa ja nautin siitä todella paljon. Pidin aluksi myös tunteet vähän taka-alalla, mutta Akulta tuli sen verran viestiä, että päätin rentoutua.

Kerran hän tuli luokseni, teimme ruokaa, juttelimme ja lopulta sekstailimme. Tällä kertaa hän ei jäänyt yöksi ja kun hän lähti, tunsin jonkun asian muuttuneen. Seuraavana päivänä laitoin hänelle viestin, koska olimme sopineet näkevämme illalla. Hän näki viestin, muttei vastannut. Laitoin illalla toisen viestin, johon hän vastasi "sori tulee varmaan vähän puskista, mutta ollaan ehkä sittenkin liian erilaisia ja kannattaa ehkä lopettaa." Viestissä oli myös muuta lässynläätä ja paskanjauhantaa, mutta pointti oli selvä. 

Hieno juttu. Jätkällä ei ollut munaa tulla illalla käymään ja sanoa tuo asia kasvotusten. Helpolla sitä pääsee, kun tekstarin laittaa. Tai oikeastaan whatsappin, joka ei edes maksa mitään. Jos toista näkee kerran tai kaksi, tekstari on vielä ihan ok jos haluaa päästä helpolla. Mutta kuukauden jälkeen olisi kyllä kohteliasta nähdä kasvotusten. Varsinkin kun tulee vähän puskista. Eipä siinä. 


2. Akun jälkeen riemastuin uudestaan sinkkuudesta. Päätin myös, etten jaksa ilman seksiä kituutella. En kuitenkaan ole mikään baarikärpänen, enkä oikein pidä siitä että tinderistä etsitään suoraan seksiä. Joillekkin se voi toimia, mutta itse haluan käydä tinder-treffeillä ajatuksella, että jos synkkaa voidaan kysyä meille vai teille? Nähdä ilman olettamuksia. 

Joten

Olen eksän kanssa nähnyt muutaman kerran sillä meiningillä. Olen jo päässyt hänestä yli (tai ainakin siltä tuntuu) ja hän tietää mitä haluan. Seksi on tuttua ja tuntuu hyvältä. 

Olen ollut vähän ihastunut yhteen vanhempaan, varattuun mieheen. Muutama kuukausi sitten hän erosi tyttöystävästään (minusta riippumattomista syistä) ja vähän sen jälkeen kävimme treffeillä. Ja jäin hänen luokseen yöksi. Se oli aivan mahtavaa, 15 vuoden ikäero selkeästi näkyy ja tuntuu. Mies ei halua mitään vakavaa ja aion kokeillä hänen kanssaan vain tällaista friends with benefits-suhdetta. Voi olla että se toimii, voi olla että se ei toimi. Pitää vain olla itselleen rehellinen ja hyväksyä jos tunteen ottavat vallan. Sitten täytyy vain lopettaa. 

Kävin viime keväänä treffeillä yhden puolitutun jätkän kanssa. Näimme sattumalta marraskuussa baarissa ja kuuden shotin jälkeen tuntui loistavalta ajatukselta mennä miehen luokse. Se oli itseasiassa todella hauskaa (hänkin on kymmenen vuotta vanhempi), mutta emme ole sen jälkeen yhteyttä pitäneet. 

Vähän olen kuitenkin syksylläkin herkistellyt. Pitäähän sitä herkistellä. Olla herkkä. 
Herkkyys on hyve. 

Tämän kevään tavoitteeni on kuitenkin tämä:

En etsi parisuhdetta. Annan sen tulla, jos se tulee helposti ja kivasti. Keskityn omiin juttuihini, minuun, kouluun ja ystäviin. Harrastan seksiä jos siltä tuntuu, enkä välitä siitä mitä muut ajattelevat. 

Kehoni on temppeli ja sitä rataa. 

Tästä tulee hyvä kevät! Nauttikaa ystävät! Älkää ottako asioita liian vakavasti. 

Pus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti